Gr�nlanti 2003 -retki (original) (raw)

Gr�nlannin j��tik�n valloitus

Eskimot eiv�t liiemmin yritt�neet tutkia sis�maansa j��tikk��. P�invastoin, he asuttivat sen pahoilla hengill��n, ja pysyiv�t itse mahdollisuuksien mukaan kaukana sielt�. Sitten saapuivat eurooppalaiset. He nousivat j��tik�lle, aluksi etsim��n tiet� viikinkien legendaariseen �sterbygdeniin, sitten etsim��n sielt� suojaisia laaksoja, neitseellisi� metsi� ja mahtavia kaivoksia ja lopulta muuten vain yritt�m��n sen ylityst�.

ENSIMM�ISET YRITYKSET

Vuonna 1728 Claus Paarss l�hetettiin Tanskasta Gr�nlantiin ja m��r�ttiin "ty�t� ja vaivoja s��st�m�tt�, vaikeuksia ja vaaroja pelk��m�tt� tekem��n kaikkensa j��tik�n ylitt�miseksi". Tarkoituksena oli samalla etsi� mahdollisia luonnonrikkauksia. Ensimm�inen yritys p��ttyi kahden tunnin vaelluksen j�lkeen, kun Paarss miehineen ja hevosineen saapui valtavan railon reunalle. Seuraavana vuonna h�n yritti uudelleen, t�ll� kertaa ilman hevosia. Kolme p�iv�� h�n kiipesi ylemm�s ja ylemm�s j��tik�lle, mutta j�inen tyhjyys vain jatkui jatkumistaan, joten h�n palasi lannistettuna takaisin.

Vuonna 1751 Lars Dalager, kauppias Paamiutista (Frederiksh�b), innostui sis�maan ylityksest� er��n gr�nlantilaisen kerrottua, ett� h�n oli n�hnyt �sterbygdenin vuoret kaukana j��tik�n takana. Aluksi matka sujui hyvin, sitten j�� muuttui v�hemm�n sile�ksi ja v�hemm�n tasaiseksi ja Dalagerin keng�t osoittautuivat v�hemm�n toimiviksi j��tikk�oloissa. Samalla ilma muuttui aina vain kylmemm�ksi ja tuuli purevammaksi. Ennen takaisin k��ntymist��n h�n kuitenkin n�ki et��ll� lumesta vapaita vuorenhuippuja ja luuli t�ll�in n�kev�ns� it�rannikon reunavuoret. Dalagerin matka kesti kaikkiaan alle viikon.

Koska j��tik�lt� ei tuntunut l�ytyv�n rikkauksia - sen sijaan l�ytyi ep�inhimillist� kylmyytt� ja raivokkaita myrskyj� - ei seuraavaan sataan vuoteen l�ytynyt my�sk��n innokkaita tutkimusmatkaajia sit� tutkimaan. Sitten, 1800-luvun puoliv�liss� tohtori John Rae l�hti j��tik�n ylitykseen mieless��n mahdollisuus lenn�tinlinjan rakentamisesta sen kautta ja hieman my�hemmin j��tikk�� koetti valloittaa kuuluisa vuoristokiipeilij� Whymper. Molemmat yritykset j�iv�t yrityksiksi.

Hein�kuussa 1870 Adolf Erik Nordenski�ld teki ensimm�isen kahdesta matkastaan Gr�n-lannin j��tik�lle. Mukana matkalla oli kasvitieteilij� Berggren ja kaksi eskimoa Nuukista, mist� matka alkoi. J�� k�vi pian hankalakulkuiseksi ja seurueen piti hyl�t� kelkkansa ja pakata varusteensa selk�reppuihin. Eskimot kyll�styiv�t reppujen kantamiseen p�iv�ss� ja palasivat takaisin, mutta ruotsalaiset jatkoivat. Jatkoivat kunnes olivat tunkeutuneet 50 kilometrin p��h�n j��tik�n reunasta ja nousseet noin 700 metrin korkeuteen.

Luutnantti Jensen Tanskan armeijasta l�hetettiin tutkimaan sis�maan j��tikk�� vuonna 1878. H�n l�hti kaksi miest� seuranaan Paamiutista (Frederiksh�b), seuraten Dalagerin aiemmin kulkemaa reitti�. Vaikeuksista huolimatta he p��siv�t Dalagerin it�rannikon vuoriksi luulemille nunatakeille. N�iden huipulta Jensen havaitsi uuden ryhm�n vuoria kauempana id�ss� ja palasi viel� samana vuonna niit� tutkimaan. N�m�kin osoittautuivat ryhm�si nunatakeja, joita nyky��n nimitet��n l�yt�j�ns� mukaan. Ne sijaitsevat reilun 70 kilometrin p��ss� j��tik�n reunasta.

Vuonna 1883 Nordenski�ld palasi Gr�nlantia tutkimaan. Mukanaan kymmenen miest� h�n nousi j��tik�lle Qasigiannguitin (Christiansh�b) etel�puolelta. Kahdeksantoista p�iv�� he kulkivat ja taittoivat matkaa 115 kilometri�. T�h�n kohtaan matkan pys�ytti m�rk�, pehme� lumi, johon sek� miehet ett� kelkat upposivat. Nordenski�ld l�hetti kuitenkin eteenp�in kaksi mukana ollutta lappalaista, jotka suksineen pystyiv�t olosuhteista huolimatta matkaa taittamaan. Lappalaisten teht�v�n� oli etsi� j��n keskelt� suojaisaa, vehre�� laaksoa ja ker�t� n�ytteit� kaikista sielt� l�yt�mist��n kasveista. He eteniv�t viel� runsaat kaksisataa kilometri�, mutta koska suojaisan laakson sijasta l�ytyi pelk�st��n lunta ja j��t�, he k��ntyiv�t takaisin. K��ntyess��n he olivat jo edenneet yli puolet matkasta it�rannikolle.

Robert Edwin Peary k�vi ensimm�ist� kertaa ottamassa mittaa Gr�nlannin j��tik�st� vuonna 1886. Tanskalainen Christian Maigaard mukanaan, h�n tunkeutui parinsadan kilometrin matkan sis�mahan Ilulissatin (Jakobshavn) pohjoispuolelta. Mutta ensimm�isell� yrityksell� ei Pearyk��n j��tikk�� valloittanut.

ENSIMM�ISET YLITYKSET

Lopulta, loppukes�ll� 1888 Fridtjof Nansen ryhmineen valloitti j��tik�n. Nansenin mukana hiihtiv�t Otto Sverdrup, Olaf Dietrichsen, Kristian Trana, Samuel Balto ja Ole Ravna. Nansen suunnitteli nousevansa j��tik�lle Ammassalikin l�helt� Sermilik-vuonosta ja kulkevansa sielt� Qasigiannguitiin. Suunnitelmat muuttuivat kuitenkin alkuunsa. Hankalan j��tilanteen takia retkikuntaa kuljettanut hylkeenpyyntialus ei p��ssyt maihin Ammassalikiin, joten Nansenin ryhm� j�tti alukseen ja l�hti veneiden avulla kohti rantaa. Rantaan he eiv�t kuitenkaan heti p��sseet, vaan ajelehtivat j��t veiv�t heid�t mukanaan kauas etel��n. Nelj�toista vuorokautta he ajelehtivat j�iden mukana ennen kuin saavuttivat rannan - nelisen sataa kilometri� aiottua etel�mp�n�. Nansen miehineen souti takaisin pohjoiseen Umivikiin saakka. T��lt� he lopulta, elokuun puoliv�liss� nousivat j��tik�lle ja suuntasivat kulkunsa l�nteen. Koska kes� oli jo kulunut pitk�lle ja huomattava m��r� ruoista huvennut pitk�n merimatkan aikana, Nansen p��tti pyrki� Qasigiannguitin sijasta huomattavasti l�hemp�n� sijaitsevaan Nuukiin. Syyskuun 24. p�iv�n� miehet astelivat kuivan maan kivikoissa Ameralik-vuonon perukoilla; j��tikk� oli ylitetty.

Nansenin voitettua j��tik�n ylityskilpailun, Robert Peary suuntasi mielenkiintonsa pohjoiseen, Gr�nlannin tutkimattomiin osiin. McCormickinlahdelta Qaanaaqin (Thule) l�hettyvilt� h�n teki kaksi edestakaista koiravaljakkomatkaa koillisrannikolla sijaitsevan Independencevuonon seuduille. Ensimm�isell� matkalla vuonna 1892 Pearyn mukana kulki norjalainen Eivind Astrup ja toisella matkalla vuonna 1895 mukana olivat Matthew Henson ja Hugh Lee.

Vuonna 1910 tanskalaiset Ejnar Mikkelsen ja Iversen l�htiv�t kolme vuotta aiemmin tutkimusmatkallaan kuolleiden Mylius-Erichsenin, H�eg-Hagenin ja J�rgen Br�nlundin j�ljille. Tarkoituksena oli etsi� ryhm�n mahdollisesti j�lkeens� j�tt�mi� tiedonantoja sek� miesten ruumiita ja p�iv�kirjoja. He l�htiv�t liikkeelle Shannon-saarelta, nousivat koiravaljakoineen j��tik�lle ja kulkivat sen poikki Danmarkvuonolle. T��lt� he l�ysiv�tkin Erichsenin j�tt�m�n selonteon omasta matkastaan. Kirjoituksesta k�vi muun muassa ilmi se, ett� Pearyn kanaalia, v�yl�� l�nsirannikolle, ei ole olemassa. Mikkelsenin ja Iversenin oli ollut tarkoitus k�ytt�� juuri t�t� kanaalia reittin��n, joten uuden tiedon valossa heid�n suunnitelmansa muuttuivat. Heikoista j�ist� ja riistanpuutteesta huolimatta he onnistuivat kulkemaan pitkin rannikkoa takaisin Shannon-saarelle - vain havaitakseen, ett� heid�n laivansa oli uponnut ja muut retkikunnan j�senet pelastautuneet ohikulkevaan valaanpyyntialukseen. He viettiv�t kahdestaan autiolla rannikolla seuraavat l�hes kaksi vuotta, kunnes heit� etsim��n l�hetetty laiva lopulta saapui paikalle.

Vuonna 1912 oli Gr�nlannin j��tik�ll� suorastaan tungosta. Knud Rasmussen, yhdess� Peter Freuchenin ja kahden eskimon, Uvdluriarkin ja Inukitsorkin kanssa, l�hti koiravaljakkomatkalle huhtikuun puoliv�liss� kauppa-asemaltaan Uummannaqista j��tik�n ylitse saaren koillisrannikolle. Matkan tarkoituksena oli etsi� Mikkelsen ja Iversen, joista ei oltu t�ss� vaiheessa kuultu mit��n pariin vuoteen ja joiden jo pel�ttiin kuolleen. Seitsem�ntoista p�iv�� my�hemmin ryhm� saapui Danmarkvuonon perukoille ja jatkoi matkaa sielt� pitkin merij��t� Independencevuonon p��h�n saakka. T��ll� he lep�siv�t ja mets�stiv�t jonkin aikaa, ennen kuin nousivat takaisin yl�s j��tik�lle ja palasivat kotiinsa Uummannaqiin.

Samoihin aikoihin sveitsil�inen j��tikk�tutkija Alfred de Quervain kulki ryhmineen Ilulissatista Ammassalikiin ja teki matkalla mittauksia lumen kerrostumisesta ja l�mp�tiloista.

Saman vuoden syksyll� Jens Peter Koch, Alfred Wegener, Larsen ja Vigfus nousivat j��tik�lle Danmarkshavnin kohdalta ja talvehtivat siell�. T�m� oli ensimm�inen kerta kun maaj��tik�ll� talvehdittiin. Seuraavan vuoden huhtikuussa miehet l�htiv�t yli tuhannen kilometrin matkalleen kohti l�nsirannikolla sijaitsevaa Uppernavikia. Vetojuhtina ryhm� k�ytti poikkeuksellisesti poneja, joista viimeinen kuoli juuri miesten saavutettua rannikon hein�kuun alussa.

T�m�n j�lkeen monet, l�hinn� tieteellisesti suuntautuneet, retkikunnat kulkivat ja talvehtivat j��tik�ll�: brittien Air Route Expedition 1930 - 1931, saksalaisten Greenland Expedition 1929 ja 1930 -1931, amerikkalaisten University of Michigan Expedition 1926 - 1931. Ehk� kuuluisin ja ainakin traagisin n�ist� oli Alfred Wegenerin johtama saksalaisryhm�. Ryhm� oli perustanut Eismitte-nimisen tutkimusaseman j��tik�n keskelle leveyspiirille 71�. Huoltokuljetukset asemalle eiv�t kuitenkaan onnistuneet suunnitelmien mukaan, ja aseman ruokapulaa helpottaakseen Wegener yhdess� Rasmus Willemsenin kanssa l�hti marraskuun alussa kolmensadan kilometrin matkalle kohti rannikkoa. Seuraavana kev��n� Wegener l�ydettiin puolimatkasta haudattuna, Willemseni� ei l�ydetty ikin�: h�nen oletettiin Wegenerin haudattuaan p��sseen rannikon l�heisyyteen ja pudonneen t��ll� johonkin monista railoista.

SUOMALAISET J��TIK�N YLITT�J�T

Ensimm�inen suomalainen retkikunta kulki Gr�nlannin sis�maan j��tik�n halki touko-kes�kuussa 1966. Retkikuntaan kuului viisi miest�: Erik Pihkala, Christer ja Peter Boucht, Viljo Haapala ja Eero Varonen. Miehet hiihtiv�t, varusteiden kuljetusta helpottamassa oli kolme valjakollista koiria. Matka alkoi Ammassalikista ja p��ttyi Kangerlussuaqiin, miesten muutettua matkalla suunnitelmaansa kulkea Qasigiannguitiin.

Seuraavat suomalaiset j��tik�n valloittajat olivat Pentti Kronqvist ja Seppo Salom�ki, jotka vuonna 1981 ylittiv�t j��tik�n yhdess� norjalaisten kanssa. Vuonna 1993 Petter Reuter kulki halki j��tik�n kansainv�lisen retkikunnan mukana.

Viimeisin suomalaisvoimin toteutettu j��tik�n ylitys tapahtui 1999 laskuvarjoj��k�rien toimesta. Ammassalikista Kangerlussuaqiin hiihtiv�t Kari Vainio, Erkki Holopainen, Harri Salmi, Heikki Jalava, Henrik B. Reims, Kari Suomela, Mikko Vermas ja Toni Vaartimo.

KIRJALLISUUTTA

PEKKA AHO: Retkikunta j��kauteen. Sanoma Osakeyhti� 1966. Kertomus ensimm�isest� suomalaisvoimin tehdyst� Gr�nlannin ylityksest�.

CHRISTER BOUCHT: Gr�nland tv�rs. Schildts 1968 (Hiiht�en halki Gr�nlannin. Kirjayhtym� 1978). Toinen kertomus ensimm�isest� suomalaisten Gr�nlannin halki tekem�st� matkasta.

PETER FREUCHEN: Min Gr�nlandske ungdom. Tanska 1936. (Nuoruuteni Gr�nlannissa. WSOY 1958). Mainio romaani, joka kertoo gr�nlantilaisesta el�m�st� ja el�m�ntavoista viime vuosisadan alkupuolella. Paljon tarinaa my�s tutkimusmatkoista.

BERTRAND IMBERT: North Pole, South: Journeys to the Ends of the Earth. Harry N. Abrams Inc. 1992. Napa-alueiden valloituksen lyhyt historia.

JEANNETTE MIRSKY: To the Artctic! The University of Chicago Press 1970. (Ensimm�inen painos 1934) Pohjoisten alueiden tutkimisen historiaa kevyesti kerrottuna.

FRIDTJOF NANSEN: P� ski over Gr�nland. Kristiania 1890. (Hiiht�en poikki Gr�nlannin. WSOY 1962). Kertomus Nansenin matkasta vuonna 1888.

KARI SUOMELA: Valkoinen horisontti. Poppicok 1999. Laskuvarjoj��k�rikillan Gr�nlannin halkihiihto sanoin ja kuvin.

RICHARD VAUGHAN: The Arctic, A History. Sutton Publishing 1994.