Yrj� Kokko, kirjailija vai el�inl��k�ri? (original) (raw)

Kirjailija- ja taiteilijael�m�kertoja lukiessa saa helposti k�sityksen, ett� kuvatut henkil�t ovat olleet jo hyvin varhain tietoisia kutsumuksestaan. Tietenkin retrospektiivisesta n�k�kulmasta n�htyyn el�m��n on saatu juoni, jota todellisessa el�m�ss� ei ole, mutta jonka kirja vaatii. Kirjoittaessani Yrj� Kokon el�m�kertaa minun oli kuitenkin my�nnett�v�, ett� taiteilijan kutsumus n�ytti ainakin h�nen kohdallaan olleen my�t�syntist�. Kokko suunnitteli jo koulupoikana kirjailijan uraa, johon h�n valmistui perinteisell� menetelm�ll�: lukemalla ja kirjoittamalla.

Toisaalta Yrj� Kokolle oli my�s el�imiin liittyv�n ammatin hankkiminen suorastaan my�t�syntyist�. H�n oli lapsesta saakka el�inhullu, kuten h�n itse��n kutsui. El�inl��k�riksi opiskelemaan l�hteminen kypsyi kuitenkin h�nen mieless��n vasta ylioppilasvuonna 1923. Kirjoitettuaan Viipurin Suomalaista lyseosta Kokko oli kes�n renkin� Kauhajoella V�in� Yli-Havusen maatilalla. H�n oli pyyt�nyt koulutoveriaan Pauli Lainetta ottamaan selv��, mit� tarvitsi tehd� p��st�kseen opiskelemaan alaa. Kun Kauhajoelta Viipuriin palannut Yrj� kysyi asiaa Paulilta, t�m� sanoi l�htev�ns� Leipzigiin. "Mill� sin� l�hdet, kun sinulla ei ole rahaa?" h�n kysyi. Sitten toveri k��nsi selk�ns� Yrj�lle ja jatkoi matkaansa keppi��n heilutellen. Yrj� Kokolla ei todellakaan ollut rahaa. H�nen isois�ns� oli ollut suurliikemies Sortavalassa, jossa Samuli Kokolla oli ollut tukku- ja v�hitt�iskauppa. Muuttuneet taloudelliset olosuhteet, erityisesti kaupan painopisteen siirtyminen id�st� l�nteen ja l�nnest�, siis Suomesta tullut kilpailu olivat syyn� monien karjalaisten kauppiaitten konkursseihin. N�in k�vi my�s isois� Samuli Kokolle vuoden 1907 hein�kuussa. Samalla meni my�s Bruuno Kokon eli Yrj�n is�n ty�paikka. H�n oli osakkaana S. Kokko ja Kumppani -liikkeess�.

Vaikka isois� oli menett�nyt omaisuutensa, h�nell� oli kuitenkin viel� vaikutusvaltaa Sortavalassa. Yrj� sai Sortavalan S��st�pankista lainan, jonka vakuudeksi h�n otti henkivakuutuksen. Vakuutus ja rahat taskussa Kokko matkusti syksyll� 1923 Hannoveriin ja kirjoittautui Hannover Tier�rztliche Hochschuleen, Hannoverin el�inl��ketieteelliseen korkeakouluun.

Ensimm�isen y�n el�inl��ketieteen opiskelija nukkui hotellissa ennen kuin alkoi etsi� opiskelija-asuntoa. Ihmeekseen h�n ei l�yt�nyt hotellihuoneen vuoteesta peittoa eik� arkuuttaan tohtinut tiedustella asiaa henkil�kunnalta. V�rj�telty��n aamuun saakka h�n huomasi, ett� h�nen patjaksi luulemansa vuodevaate olikin t�kki.

Ensimm�isen semesterin Kokko asui Gretzerin perheen alivuokralaisena suuressa kolmikerroksisessa talossa. Talon is�nt� oli ollut Perussa kauppiaana ja ker�nnyt sielt� intiaanien taidetta. Inflaation koettelemassa Saksassa taide-esineiden myynnist� amerikkalaisille oli tullut Gretzerin p��asiallinen tulonl�hde. Kokko teki joistakin esineist� akvarelleja er��lle amerikkalaiselle tutkijalle ja ansaitsi mielest��n hyvin. Lukukauden lopussa h�n muutti Walfortstrassen varrella olevaan taloon rouva Rexhausenin vuokralaiseksi.

Saksan ylioppilasel�m� oli hyvin hierarkkista, mik� ei miellytt�nyt kaikkea pakkoa kammoavaa Kokkoa. Opiskelijat olivat ensimm�isen vuoden fukseja ja osallistuivat fuksimajurin johdolla koulutukseen. Koulutuksen j�lkeen fuksit ly�tiin miekan lappeella Burscheiksi. Jokaisella fuksilla oli oma ohjaava Leibburschinsa, vanhempi opiskelija, er��nlainen tuutori, jota piti totella. Kokon Leibbursch oli Paavo P�iv�nsalo ja fuksimajurina Helge �g�rd, joka oli my�hemmin valmistuttuaan el�inl��k�rin� Jaakkimassa.

Hannoverin suomalaisten el�inl��ketieteen opiskelijoiden keskeinen yhteydenpito tapahtui vuonna 1907 perustetun Verein Finnischer Studenten - yhdistyksen lauantaisissa kneipissa. Sen ohjelma oli kaksiosainen. Virallisessa osassa k�siteltiin yhteisi� asioita ja pidettiin esitelm�. Kokouksiin ottivat osaa muutkin Hannoverissa opiskelevat, mm. insin��rit sek� toisinaan Berliinin l�hetyst�n nuoremmat virkamiehet. Ohjelmaan kuului my�s yhdistyksen lehden, Mixturan, lukeminen. Kokko tuli sen p��toimittajaksi heti ensimm�isen� opiskeluvuotenaan.

Virallisen kokouksen aikana ei saanut juoda kuin yhden oluen. Vapaan seurustelun aikana oluita ei sitten en�� laskettu, ja kieltolainaikaisesta Suomesta vapaan alkoholin pariin tulleet opiskelijat ottivat kaiken irti tilanteesta. Joidenkin ryyppyjaksot veiv�t useita p�ivi�, osa viinalle persoimmista sai jopa epileptisi� kohtauksia. "Die Finnen trinken viel, aber sie studieren auch gut", - suomalaiset juovat paljon, mutta opiskelevat my�s hyvin, sanoi Hannoverin el�inl��ketieteellisen korkeakoulun rehtori Hermann Miessner Veikko Rislakille t�m�n ollessa yhdistyksen puheenjohtaja.

Rehtori vieraili 13.7.1925 pidetyss� kneipissa, johon osallistui my�s Suomen ja Euroopan ensimm�inen naisel�inl��k�ri Agnes Sj�berg.

Kun Kokon Leibbursch Paavo P�iv�nsalo valmistui el�inl��k�riksi, Kokko piti puheen t�m�n l�ksi�isiss� 20.7.1925. Puheen l�ht�kohtana oli P�iv�nsalon coronalle lahjoittama lippu, jonka v�rit, musta, valkoinen ja keltainen (yhdistyksen v�rit, per�isin suomalaisesta ylioppilaslakista) olivat painaneet leimansa Paavoon.

P. P. itki ja pojat kysyiv�t minulta seuraavana aamuna, miksen ollut ruvennut papiksi. Olin kai onnistunut, sill� n�ht�v�sti puheen liikuttamana istuivat kauan aikaa hiljaa.

Kokko suhtautui sek� rahavarojensa v�hyyden ett� mieless� kummittelevan is�n alkoholismin takia pid�ttyv�isesti alkoholin k�ytt��n. Sen sijaan elokuvista ja Moxion-karamellien sy�misest� tuli h�nen intohimonsa. H�n kantoi jatkuvaa huonoa omaatuntoa siit�, ett� rahat hupenivat huvituksiin. My�s Hannoverin el�intarha veti nuorta opiskelijaa puoleensa. Ensimm�inen lukuvuosi sujui opintojen kannalta normaalisti, mutta ainainen rahapula tuntui ahdistavalta.

Kes�ll� ja syksyll� 1924 Kokon opintojen rahoitus ei ottanut j�rjesty�kseen. H�n ei saanut mist��n lainaa, ei sukulaisilta sen paremmin kuin pankeiltakaan. Kokko vietti ajan l�hes toimettomana. H�n lastasi halkoja Laatokan proomuihin, teki rengin t�it� Jaakkimassa ja Sortavalan maalaiskunnassa ja asui vuoroin is�ns� luona Viipurissa ja sukulaisissa Jaakkimassa ja Ravansaaressa.

Syksyll� Kokko oli alkanut kuitenkin kirjoittaa juttuja Karjala lehteen. Ensimm�iset yritykset eiv�t onnistuneet, mutta vuoden 1925 maaliskuussa ura sanomalehtikirjailijana urkeni yht� aikaa kahdella rintamalla. Karjala-lehden sunnuntailiitteess� ilmestyi fiktiivinen Min� ja Miss Green -salapoliisinovelli sek� matkakertomus Hagenbeckin vieraana.

Ensin mainittu seikkailukertomus ilmestyi nimimerkill� Iivari N., j�lkimm�inen, Matkailijan nimell�. Molemmat jutut olivat itse asiassa fiktiivisi�, sill� Kokko vieraili Hagenbeckiss� vasta toukokuussa 1925.

"Min� ja Miss Green" on muodoltaan r�nsyilev� min�-muotoinen kertomus opinnoissa ep�onnistuneesta lakitieteenopiskelija John Jakolasta, joka yritetty��n ensin sanomalehtimiehen� ajautuu New Yorkiin. H�n saa potkut lakiasiantoimistosta ja yritetty��n erilaisissa ammateissa, mm. Rexhausenin (Kokon hannoverilaisen vuokraem�nn�n nimi) lakeijana perustaa viimein yksityisetsiv�toimiston. Sattumalta h�nen onnistuu ratkaista suuri jalokivimurto ja h�n vaurastuu.

Jakolan luokse saapuu kaunis nuori nainen, Miss Green, jonka ottovanhemmat, upporikkaat Rexhausenit, ovat kuolleet salaper�isesti nukkuessaan. Kyseess� on rakenteeltaan suljettu huone -kertomus, murhat ovat tapahtuneet huoneeseen suihkul�hteen kautta johdetulla kaasulla. Syylliseksi paljastuu Rexhausenin poika "Hammas-Dick", joka on naamioitunut talon puutarhuriksi. Jakola ja Miss Green kihlautuvat kertomuksen lopussa. Huolimatta tarinan l�yh�st� rakenteesta, se on kerrottu luistavasti ja humoristisesti.

"Hagenbeckin vieraana" on asiallinen matkakertomus, jossa kuvailtiin tarkasti el�intarhan ymp�rist�� ja esill� olleita el�inlajeja. Hienoista huumoria toivat kirjoittajan pienet havainnot el�inten k�ytt�ytymisest�. Matkailija jopa v�itti, ett� papukaija sanoi saksaksi, ett� tule kultaseni, juokaamme pikku lasillinen lik��ri�. "Saksassa ei ole kieltolakia!", Kokko muistutti. Greta-sisko piti jutun alkoholiviittauksia hiukan uskallettuina.

Jo alun alkaen Kokko osoitti monipuolisuutensa kirjoittajana. Lyhyitten novellien ja lehtiartikkelien ohella h�n oli alkanut my�s kirjoittaa Seton-vaikutteista romaaniaan Tukkimetsien tyt�r. Ravansaarelaisen serkun maaliskuussa 1925 antama ateljeekritiikki 50 ensimm�isest� liuskasta oli kannustavaa: "Niilo sanoi, ett� se alkoi niin kuin oikeatkin romaanit."

Kokko analysoi p�iv�kirjassaan kirjailijalle asetettavia vaatimuksia. H�nen ajatuksenaan oli, ettei kirjailija ollut lahjoiltaan mik��n erityinen siin� suhteessa, ett� kaikki ihmiset n�kiv�t ja ajattelivat samoja asioita, mutta eri tavoin.

- Niin sin�kin n�et tuossa tammen, jos sinulle antaa v�rit k�ytett�v�ksesi, et osaa kiinnitt�� sen kuvaa paperille. Samoin kirjailija n�kee tuon puun, mutta se ei j�� ainoastaan n�kemykseksi, h�n osaa kiinnitt�� sen kuvan paperille kirjaimin niin, ett� ne jotka lukevat h�nen kertomuksensa, saavat kuvan tammesta.

Viipurissa tytt�koulua k�yv� pikkusisko Greta ihaili isoavelje��n ja iloitsi t�m�n kirjallisesta menestyksest�. Kun Karjalassa oli ilmestynyt Viipurin kev�ist� lintumaailmaa k�sittelev� artikkeli, Greta kirjoitti enteellisesti: "Luonnonkuvauksilla ja el�inkertomuksilla tienaa paremmin, kirjoita vain niit�."

Lahjakas pikkusisko ei kuitenkaan voinut olla kritisoimatta veljens� teksti�: "Mutta muista panna enemm�n huolta lausemuotoihin ja rakennukseen, [---] kyll�h�n Sinulla mielikuvitusta riitt�� vaikka kuinka paljon!"

Kokon raha-asiat j�rjestyiv�t kev��ll� 1925, ja h�n saattoi matkustaa huhtikuun lopussa jatkamaan opintojaan Hannoverissa. Katajanokalla h�yrylaiva Aegiriin nousi muitakin el�inl��ketieteen opiskelijoita kuin Kokko. El�inl��ketieteellisen korkeakoulun suomalaisten opiskelijoiden yhdistyksest� Lasse Saarinen, Kalle Korpela ja Antti Konkola. Yhdess� kolmannen luokan hytiss� oli paikka yhdeks�lle miehelle.

Opiskelijoiden joukossa oli muitakin, mm. Belgian Kongossa ty�skentelev� Edvin Andersson -niminen suomenruotsalainen mekaanikko, joka rakensi Kongoon j��tehdasta. H�n kertoi Kokolle mets�styskokemuksistaan, mm. kuinka krokotiili oli siepannut porsaita h�nen farmiltaan, ja kuinka h�nen veljens� oli lopulta onnistunut tappamaan pedon.

Yrj� kirjoitti nimimerkill� Iivari Nurha Anderssonin kertomusten pohjalta tarinan Rauhaton sunnuntai. Se julkaistiin Karjala-lehdess� 28.9 1925.

P��henkil�n� kertomuksessa on suomalainen seikkailija Erkki Andersson, jonka neekerity�l�iset aikovat tappaa luullessaan, ett� kyl�n lasten salaper�iset katoamiset ovat t�m�n syyt�. Syylliseksi paljastuu valtava boak��rme, jonka Andersson onnistuu tappamaan. Kertomus noudattelee tyylilt��n ja asenteiltaan 30-luvun viihdelukemistojen kertomuksia. Kokko oli t�ss� aikaansa edell�, sill� tuotteliaimmat viihteen kirjoittajat Marton Taiga ja Outsider aloittivat vasta 20-30-lukujen taitteessa.

Jo laivamatkalla opiskelutovereittensa kanssa Kokko oli tuntenut sit� toveruutta ja yhteenkuuluvaisuutta, jota oli kaivannut Jaakkimassa ja Viipurissa. Hannoverissa h�n asettui asumaan Bj�rn Ole "Bio" Engdahlin ja Werner "Haffe" Hafr�nin kanssa Walfortstrassen varrella olevan talon kolmeen huoneeseen, ensimm�isen lukukautensa tapaan rouva Rexhausenin vuokralaiseksi.

"Sch�n ist das Leben!" Kokko kirjoitti 2.5.1925. H�n tarttui p��tt�v�isesti opiskeluun, luki illat anorgaanista kemiaa ja istui luennoilla aamu seitsem�st� l�htien. Iltap�ivisin tehtiin histologian t�it�. "Kivekset on menossa. Piirsin ne puhtaaksi kotona", Kokko merkitsi p�iv�kirjaansa 27.5.

Kokon nimimerkill� Iivari N. julkaistu artikkeli Kev�inen lintumaailma Viipurissa oli 26.4.1925 Karjalassa, ja Yrj� pyysi Liina-t�ti� ostamaan 250 mk:n kirjoituspalkkiosta 50 mk:lla jotakin Gretalle, kun sisar p��si ripille.

Kokon opiskelu ei ottanut kuitenkaan oikein sujuakseen, ajatukset harhailivat. H�nen luentomuistiinpanojen sekaan putkahtaa tavan takaa karikatyyrej� opettajista ja opiskelutovereista tai lentokoneita ja hevosia. H�n ahdistui ja syytti itse��n laiskuudesta ja tekosyiden keksimisest�. "Milloin n�en sopivaksi keskeytt�� lukuni siksi, ett� poikia tulee 'seurustelemaan', milloin taas posetiivi soittaa tai l�hden ulos raitista ilmaa ottamaan."

Hannoverin opiskelijael�m� oli vilkasta. Kokko osallistui viikoittaisiin kneipeihin, mutta yritti v�ltt�� liiallista alkoholin k�ytt��. Se ei aina onnistunut.

Viime Kneipiss� olin vahvasti j�lleen humalassa ja tappelin siell� aika navakasti. Nyt on juominen loppu. On se aika, jolloin pit�� sanoa entweder oder ja min� sanon oder. Min� en en�� koskaan juo kahta bieri� enemp��.

Huonon omantunnon taustalla oli pelko is�n alkoholismin periytymisest� ja rahan loppumisesta. H�nell� oli "moraali" siit�, ett� kulutti liian paljon huvituksiin, el�viin kuviin, makeisiin ja suureen intohimoonsa, Hannoverin el�intarhaan. Sinne oli hankittu juuri oranki, jota Kokko k�vi usein katsomassa. "Zoon oranki yskii pahoin, taitaa olla tuberkuloosi", h�n arveli. Greta-siskon kirje, jossa t�m� oli kertonut Helvin voinnista, oli nostanut Yrj�lle �idinpuoleisen suvun yll� leijuvan uhkan esille.

Kokko teki el�viss� kuvissa k�ymislakon, mutta sortui parin p�iv�n p��st� rikkomaan sen katsomalla suosikkikirjailijansa Jack Londonin Merihyeenat-kirjasta tehdyn elokuva. H�n pohti p�iv�kirjassaan, mist� Londonin menestys johtui ja p��tyi siihen, ett� ihmiset lukivat mieluimmin kirjailijoita, joiden kirjat sis�lsiv�t optimistisen n�kemyksen.

Kes�kuun viides p�iv� 1925 oli Yrj� Kokon tulevaisuuden kannalta hyvin merkityksellinen, mutta p�iv�n vaikutukset tulivat esiin vasta l�hes kahden vuosikymmenen kuluttua.

Yrj� l�hti opiskelutoveriensa Werner Hafr�nin ja Jaakko H�rk�sen kanssa Hannoverin el�intarhaan, jonne oli j�rjestetty n�yt�s lappalaiskulttuurista. - Kokon el�intarhaharrastus oli opiskelutovereiden keskuudessa niin tunnettu, ett� h�nt� kutsuttiin Jerry Zooksi.

Hannoverin n�yt�ksen oli tuottanut maahan Enonteki�ll� vuoden asunut saksalainen taidemaalari Franz Dubbick. Kokonaisuudessaan kahdeksan kuukautta kest�neell� matkalla oli mukana aikuisia ja lapsia, kokonaisia perhekuntia. Simoni ja Ella-Stiina Laaksolla oli mukanaan 14-vuotias Veikko, Keto Ellill� (ketomellalainen Elli Autto) 13-vuotias Arvi ja viel� komsiossa ollut Anni, turmij�rvel�isill� Helli ja Hans Kitill� 14-vuotiaan Hanneksen lis�ksi kaksi nuorempaa lasta. Muita aikuisia olivat mm. Elli Kemi, Armas Niemel�, Niila, Piera ja Aino Magga sek� Ruotsin puolelta Joonas Ketola ja Nikodemus Nutti. Saamelaisten esiintymispalkat maksettiin Suomeen Enonteki�n nimismiehelle, jolta rahat sai nostaa vasta turneen p��tytty�. Dubbick oli kielt�nyt esiintyji��n ottamasta vastaan lahjoja. "Saamelaiset eiv�t ole mit��n kerj�l�isi�", h�n perusteli m��r�tyst��n. Ruoan ja t�yden yl�spidon lis�ksi esiintyj�t saivat taskurahaa heit� esitt�vien postikorttien myynnist�.

N�yt�ksess� oli kansallispuvuissaan olevien saamelaisten lis�ksi lappalaiskotia, poroja ja koiria. Miehet valjastivat ajokkejaan ahkioitten eteen, naiset kutoivat pauloja ja tekiv�t nutukoita.

Kokko meni tovereineen tervehtim��n maanmiehi��n ja istuskeli sitten n�yt�sten aikana kodassa juttelemassa raattamalaisen poromiehen Piera (Petter) Maggan kanssa. Maggaa ei vaaleutensa ja pituutensa takia ollut ulkon��lt��n ep�saamelaisena kelpuutettu itse esitykseen. Kokko ep�ilikin aluksi, ettei mies ollutkaan mik��n oikea lappalainen. "Eik�h�n vain liene joku merimies tai tukkij�tk�, joka on keksinyt sopivan huvimatkan 'lappalaisena'."

Saadakseen muuten suhteellisen staattisen esitykseen vauhtia Dubbick oli keksinyt ohjelmaan "poronry�st�n", joka tuntui viihdytt�v�n katsojia, mutta pakkasi naurattamaan esiintyji�. Piera Magga kertoi joutuneensa tappeluunkin, kun pari saksalaista oli yritt�nyt ry�st�� heid�n koiranpentunsa. "Nelj� mukkia laakivat, kun min� huitasin, eiv�t kai luulleet, ett� 'eskimossakin' on voimaa", Magga naureskeli.

Kokko k�vi tervehtim�ss� saamelaisia kulttuurinsa esittelij�it� useana p�iv�n� ja y�pyikin kerran kodassa. "Pit�isi tehd� matka Lappiin Petter Maggan luo", h�n merkitsi p�iv�kirjaansa.

Kirjoittaessaan my�hemmin tapahtumasta Kokko dramatisoi sit� humoristisemmaksi. N�yt�ksen p��tteeksi Dubbick lausui:

- Ja nyt arvoisa yleis�, lappalaiseni laulavat teille kauniin lappalaisen laulun. Taatusti pesunkest�v�t lappalaiset [---] asettuivat nurmikolle istumaan puoliympyr��n ja lauloivat: "Isontalon Antti ja Rannanj�rvi ne lauloivat kahden kesken�."

Hannoverissa Kokko n�ki ensimm�isen kerran poron ja tapasi saamelaisia. Vaikka tapaaminen oli lyhyt, se sy�pyi h�nen mieleens� loppui�ksi, se oli h�nen lappilaisuutensa perus��ni, h�n kirjoitti Hannoverin kokemuksesta Suomen Kuvalehteen laatimassaan Petter Magga -jutussa.

Vaikka kuin ohimennen "kuulemme" jonkun perus��nen, tuo perus��ni k�tkeytyy alitajuntaamme. Siell� se aiheuttanee er��nlaisen ketjureaktion liittyen ihmisen alitajunnan kokonaisuuteen. Alitajunnassamme perus��ni tiet�m�tt�mme kehittyy s�velm�ksi, joka jopa vuosikymmenienkin j�lkeen otollisissa olosuhteissa puhkeaa esiin. S�velm� opastaa meid�t ymm�rt�m��n asioitten "punaisen langan". Se saattaa meit� niin hallita, ett� huomaamme kohtalon aikoinaan ��niraudallaan kilauttaneen meille tuon perus��nen.

Kokko tunsi, ett� h�nen kiinnostuksensa Lappia ja saamelaista el�m�nmuotoa kohtaan oli saanut alkusys�yksen Piera Maggan kanssa k�ydyist� keskusteluista. Kysymys oli my�s Kokon romanttisesta kiinnostuksesta Lappia kohtaan, Kahden partiopojan maailmaa vastaavassa er�maiden vieh�tyksess�. Kyse oli syvimmilt��n my�s identiteetist�: Kokko samaistui saksalaisessa kulttuurissa siihen kuulumattomiin saamelaisiin, maanmiehiins�, jotka poikkesivat kuitenkin suomalaisesta valtakulttuurista, kuten h�nkin tunsi karjalaisena poikkeavan ruot�eista, joiksi suomalaisia Laatokan Karjalassa kutsuttiin.

El�intarhassa Kokko tapasi my�s Suomen puolustusvoimien yliel�inl��k�rin, eversti Juho S. Talvitien. "Alteherra" oli verest�m�ss� vanhoja muistoja eli ryypp��m�ss�, Kokko kirjoitti sarkastisesti. "Vaikka eversti Talvitie tuppaileekin �kseeraamaan, on h�n saavuttanut suuren joukon yst�vyyden ja ihailun varsinkin 'lapualaisten'. Rahalla saa ja hevosella p��see."

Kokko siirtyi syksyll� 1926 opiskelemaan Tarttoon, koska Saksa tuntui h�nest� liian kalliilta. Tarton aika j�i kuitenkin lyhyeksi, sill� suoritettuaan vuoden lopussa kandidaatintutkinnon h�n siirtyi Wieniin. Kokko koki Wienin opiskeluajan Hannoveria paremmaksi. H�nell� oli suuri vastenmielisyys saksalaisen yliopistomaailman fuksi- ja bursh-j�rjestelm�� kohtaan. Kirjeess��n Gretalle 20.5.1927 h�n kertoi, ett� "muuten on n�m� it�valtalaiset hauskoja tovereita, aivan toisenlaisia kuin saksalaiset, vaikka niiden kielt� puhuvatkin. Mutta sekakansaahan t�m� on." Viihtyminen Wieniss� johtui paitsi ymp�rist�st�, my�s h�nen Saksan aikaa paremmasta taloudellisesta tilanteestaan.

Wienist� Kokko kirjoitti ja kuvitti vuonna 1929 useita juttuja Suomen Kuvalehdelle. Osa jutuista oli omakohtaista havainnointia pakinamaisessa "Naisten muodinmukainen koira", osa reportaasimaisempia kuten "Espanjalainen ratsastuskoulu Wieniss�". Kokko teki my�s paikallisista uutistapahtumista laajennettuja juttuja, esim. Wieni� kohisuttaneesta kattoty�ntekij�st�, joka ilmestyi ja h�visi selitt�m�tt�m�sti ihmisten makuuhuoneista.

Syvimmin nuoreen reportteriin vaikutti kuitenkin Josephine Bakerin tapaaminen t�m�n pukuhuoneessa. Bakerin kuva oli Kokon valokuva-albumissa, ja h�n teki taiteilijan puolialastomasta vartalosta useita piirroksia luentovihkoonsa.

Opiskelijat s�iv�t yleens� vuokraem�nn�n, "ruokarouvan", luona, mutta hyv�n ja halvan ruoan tarjosi my�s sotaministeri�n ruokala, jos sinne ehti luentojen ja klinikkaty�skentelyn v�liss�.

Vuonna 1930 Kokko valmistui el�inl��k�riksi ja suoritti sitten Suomessa laillistamiseen vaadittavat harjoittelut ja tutkinnot. Oli lama-aika, uusia virkoja ei perustettu eik� vanhojakaan juuri t�ytetty. Kokko sai ensimm�isen sijaisuutensa Lieksasta, jossa h�nen Tarton aikainen opiskelutoverinsa Kosti Peltonen piti praktiikkaa.

Kokolla ei ollut juuri t�it�: kuukaudessa oli tasan kolmekymment� potilasta, eli yht� paljon kuin spriilappuja oli mahdollista kirjoittaa.

Koska aikaa oli, Kokko alkoi kirjoittaa oppikirjaa el�infysiologiasta. Tuloksena syntyi vuonna 1932 ilmestynyt teos "Kotiel�in. Anatomia ja fysiologia kouluja ja itseopiskelua vasten".

Lieksassa Kokko oli tavannut tulevan vaimonsa Aune Iluksen. Lyhyen seurustelun j�lkeen pari vihittiin Aleksis Kiven p�iv�n� 1931. Paluumatkalla h��matkaltaan Kokot poikkesivat Sysm��n, sill� Maatalousministeri� oli kehottanut Yrj�� kysym��n, aikoiko kunta t�ytt�� el�inl��k�rin viran, joka oli ollut siell� jo vuodesta 1907. Viran hoitajien vaihtuessa ja p�tevien hakijoiden puuttuessa Sysm�ss� oli oltu vuodesta 1916 joko ilman el�inl��k�ri� tai Hartolan piiriel�inl��k�rin palvelujen varassa.

Aikansa asiasta riidelty��n kunnan is�t ilmoittivat, ettei el�inl��k�ri� tarvittu, hammasl��k�ri kyll�kin. Kokot palasivat tyhjin toimin Lieksaan.

Yrj� Kokko oli opiskellut velaksi, joita h�nell� oli valmistuttuaan liki sata tuhatta markkaa lainoina ja vekselein� pankeille ja yksityisille. Lis�ksi Aunella oli velkaa oman praktiikkansa instrumenteista. Yrj�n toiveet lainojen nopeasta takaisinmaksusta menestyksellisen praktiikan tuloilla olivat kariutuneet talouslaman takia jo alkuunsa.

Alkuvuodesta 1932 vilahti �kki� valoa Kokon synk�ksi muuttuneessa maailmassa. Sysm�n kunta olikin edellisvuoden lopussa p��tt�nyt t�ytt�� el�inl��k�rin viran, ja Kokon annettiin ymm�rt��, ett� h�nell� olisi sen saamiseen hyv�t mahdollisuudet. Hakijoita oli kaikkiaan kymmenen ja Kokko pantiin ensimm�iselle sijalle. Toiselle tilalle asetettu hannoverilainen opiskelutoveri Johan (Janne) Jussila "ei ollut malttanut turvautua yksist��n lojaaliin kilpailuun" vaan oli levitt�nyt paikkakunnalla tietoa, ett� Kokko oli enemm�nkin n�yttelij� ja taiteilija kuin el�inl��k�ri.

T�st� huolimatta - tai sen takia - Kokko valittiin virkaan. Itse h�n nimitt�in piti siihen syyn� Jussilan levitt�m�� huhua taiteellisuudestaan - kuntaan tarvittiin enemm�n yleiskomeljanttaria kuin el�inl��k�ri�. Todenn�k�isempi syy vasta valmistuneen ja kokemattoman hakijan valinnalle oli Aune Kokon ammatti. Kuten It�-H�me 7.4.1932 asian nimitysuutisensa lopussa ilmaisi: "Kokon rouva on hammasl��k�ri, joten kunta saa hammasl��k�rinkin".

Vaikka Kokoilla oli molemmilla Sysm�ss� virka, se ei parantanut kovinkaan merkitt�v�sti perheen taloudellista tilannetta. Yrj�ll� ei ollut potilaita, vaan is�nn�t l�iv�t sairasta lehm�� mieluummin kirveell� p��h�n kuin maksoivat el�inl��k�rin palkkion.

Kokko alkoi kirjoittaa Sysm�ss�kin. H�nest� tuli ahkera It�-H�me-lehden avustaja. Ensimm�inen Kokon lehteen kirjoittama juttu ilmestyi elokuussa 4.8.1932 otsikolla "Ennenkuulumattomia tapauksia". Tapaukset olivat keksittyj� tai burleskeja paisutteluja p�iv�n uutisista kuten Tattarisuon tapauksesta. Kokko oli my�s kuvittanut jutun leikkaamalla kuvat linoleumille, jota voitiin k�ytt�� suoraan painolaattana. Kokko kuvitti my�hemmin muitakin kuin omia juttujaan ja teki pilapiirroksia, vinjettej� ja kuvia ilmoituksiin.

Kokko kirjoitti Nasta-nimimerkill� pakinoita, joiden aiheet h�n otti paikkakunnan tapahtumista tai p�iv�kohtaisista uutisista, ellei pohjana ollut yleisempi anekdoottisuus

Nasta pakinoi viikoittain koko loppuvuoden 1932. Koska It�-H�meen Kokossa her�tt�m� kirjallinen tuotteliaisuus tuntui vain lis��ntyv�n, h�n otti joulukuussa toisenkin nimimerkin ja alkoi kirjoittaa Liisa-t�tin� satuja. Liisa-t�din ote oli "t�tim�isen" opettava ja t�m� varmaankin onnistui h�m��m��n lukijat. Lehden kanssa oli sovittu, ettei nimimerkkien taakse k�tkeytyv�� kirjoittajaa paljastettu, mutta tietenk��n asia ei pysynyt pitk��n salassa. Joillekin oli j�rkytys saada tiet��, ett� herttainen t�ti olikin sikoja salvova el�inl��k�ri.

Kokko esiintyi It�-H�meess� usein my�s haastateltavana tai kirjoitti kansantajuisia artikkeleita omalta alaltaan, mm. naudan punataudista ja sen hoitamisesta, arvosteli virkansa ja asuinpaikkansa puolesta Airolan naapurissa olevaa Osuusmeijerin sikalaa ja sen j�rveen laskemia likavesi� sek� kertoi Helsingin el�inl��k�rip�ivill� esille tulleesta nautojen tuberkuloosin aiheuttamasta tartuntavaarasta ihmisille.

Tuberkuloosi kiinnosti Kokkoa traagisista henkil�kohtaisista syist�. H�n oli naimisiinmenonsa aikoina suunnitellut tiedemiesuraa ja hankkinut Lemp��l�n Iluksen navettaan koe-el�imiksi marsuja. Tuberkuloositutkimukset kuitenkin j�iv�t, aluksi rahan-, my�hemmin ajanpuutteen takia, kun laman hellitt�ess� varsinainen praktiikka alkoi tehd� ty�p�ivist� ymp�rivuorokautisia.

It�-H�meen avustaja-aikana Kokko sai my�s kokea sepitteellisen kirjoittamisen voiman, eli sen, kuinka lukija saattoi n�hd� itsens� fiktiivisess� tekstiss�. H�nen luokseen rynt�si yhden Nastan pakinan julmistuttama mies, joka v�itti tarinan k�sitelleen h�nt� ja h�nen vaimoaan. Pistoolia heilutellut mies rauhoittui vasta, kun Kokko n�ytti satunnaisesta ruotsinkielisest� kirjasta, ett� oli vain k��nt�nyt tarinan ja julkaissut sen omissa nimiss��n. Ruotsia taitamaton uhkailija tunsi itsens� imarrelluksi el�inl��k�rikirjailijan uskoutumisesta.

Kokko kirjoitti omalla nimell��n artikkeleita my�s erityisest� kiinnostuksenkohteestaan, linnuista. "Tavalliset haukkamme" -juttu 3.2.1936 oli saanut kimmokkeen siit�, ett� It�-H�meen yleinen riistanhoitoyhdistys oli alkanut maksaa riistan suojelemiseksi tapporahoja varpus- ja kanahaukoista. Kokko sanoi, ett� h�nen tarkoituksensa oli esitt�� sellaisia haukkojen tuntomerkkej�, joilla voi erottaa linnut toisistaan jo ennen kuin ne oli ammuttu. H�n oli leikannut linoleumista haukkojen lentokuvia, joista rauhoitetut linnut saattoi erottaa rauhoittamattomista. "Ohrasaaren lintumaailma" -artikkelissa 29.5.1936 esiteltiin paikallisia lintuja, mukana oli muutama piirroskuva.

Piisameja oli ryhdytty istuttamaan uudeksi turkisel�imeksi Suomeen vuonna 1922. It�-H�me haastatteli 29.5.1935 Kokkoa Sysm�nkin vesiin levinneist� el�imist�. El�inl��k�ri sanoi, ett� uuden el�inlajin istuttaminen uusiin olosuhteisiin oli tarkoin harkittava kysymys. Varoittavina esimerkkein� h�n kertoi USA:han viedyist� varpusista, joista tuli maanvaiva, samoin kuin kaniineista Australiassa. Piisamin istuttaminen Saksaan oli my�s osoittautunut virheeksi, siit� oli tullut siell� vahinkoel�in. Kokko piti kuitenkin piisamimyyr�� Suomessa hyv�n� turkisel�imen�, josta ei ollut n�ytt�nyt koituneen sanottavaa haittaa Suomen luonnolle.

Kalevala oli Kokolle t�rke� kirjallinen vaikuttaja. Kansanrunous tuli esille monissa h�nen teksteiss��n aina yleis�nosastojutuista poliittisiin artikkeleihin. H�n julkaisi It�-H�meess� yhden artikkelin kalevalaisesta maailmasta, jonka pohjana olivat h�nen omat kokemuksensa. "Kalevalan laulumailta" ilmestyi Kalevalanp�iv�n aattona 27.2.1935, Vanhan Kalevalan 100-vuotisjuhlavuonna.

Kokko kirjoitti kev��n ja kes�n 1934 aikana my�s kuusi poliittista artikkelia It�-H�meeseen. Ne k�sitteliv�t poliittista tilannetta It�vallassa, Virossa ja Suomessa. Kirjoittaja tuomitsi natsien sotkeutumisen vieraitten maiden politiikkaan ja ajautui sanomalehtidebattiin IKL:n Ajan Suunnan kanssa. Kokko leimattiin lehdess� vasemmistolaiseksi "puoli punaiseksi el�inl��k�riksi". T�m� aiheutti h�nelle my�hemmin konkreettisia vaikeuksia erityisesti Talvisodan aikana tai oikeastaan sen j�lkeen, jolloin Kokko joutui palvelemaan kaksi kuukautta ylim��r�isess� rajanvalvonnassa.

Talvisodassa Kokko oli mukana vapaaehtoisena, sill� h�n oli vapautettu rauhanaikaisesta palveluksesta ja oli jo nostomies-i�ss�. Sodan alussa h�n oli alkanut kirjoittaa "bestselleri�", kuten h�n sit� leikillisesti kuvasi vaimolleen. Se kertoi Sysm�st�. Kun sitten Talvisodan j�lkeen julkistettiin sotaromaanikilpailu, Kokko p��tti ottaa osaa siihen ja niin syntyi romaani "Lumikenttien David". K�sikirjoitus ei menestynyt, mutta Kooko muokkasi sen pohjalta my�hemmin romaaninsa "T�ydennysmies".

Jatkosotaan ei en��n tarvinnut osallistua vapaaehtoisena, halukkuutta ei kyselty. Kokko toimi etup��ss� rykmentin el�inl��k�rin�, mutta hoiti teht�vi� sijaisena aina divisioonatasolla saakka. H�n oli sotilasarvoltaan reservin kapteeni, eik� armeijaa k�ym�tt�m�n� ylennyt koskaan majuriksi.

Jatkosodan asemasotavaiheen aikana syntyi Kokon l�pimurtoteos "Pessi ja Illusia". Sen menestyksen kannustamana ja Sysm��n kyll�styneen� Kokko haki Kittil�n piiriel�inl��k�rin paikkaa kirjoittaakseen Lapista toisen ja viimeisen kirjansa, sadun pojasta ja joutsenesta.

H�n asui aluksi Ylitorniolla, mutta siirtyi sitten Ylimuonioon ja sielt� Muonioon, kun kirkonkyl��n valmistui El�nl��k�rintalo.

Heti p��sty��n Lappiin Kokko alkoi ker�t� aineistoa kirjaansa varten. H�n yst�vystyi erityisesti Labban saamelaiskyl�n v�en kanssa, mutta tutustui hyvin moniin saamelaisvaikuttajiin, mm. Kaijukka-�ij��n eli Aslak Juusoon ja Vilkunaan eli Tuomaan-Antti N�kk�l�j�rveen, Kaijunan-Iiskoon, Erkunan Anttiin ja Metsun Anttiin.

Saamelaisilta Kokko sai paitsi tietoa heid�n kulttuuristaan my�s opastusta joutsenretkill��n.

"Ei ole leikintekoa 'kirjoittaa' sit� kirjaa, jonka olen aikonut t��lt� saada", Kokko selitti kirjeess��n vaimonsa siskolle Elli Ilukselle.

Viran hoito vie jo melkein kaiken ajan ja huomenna taas ajan kirjan takia ensin 85 km pakettiautolla, sitten porolla 30 km tavoittaakseni juuri etel��n (etel�ll� tarkoitetaan t��ll� Ylimuoniota!) vaelluksella olevat Vilkunan lappalaiset poroineen jollakin tunturinrinteell� saadakseni heist� kuvia. Voihan k�yd� niinkin, etten saa yht��n kuvaa. Jos on pilvi� taivaalla on niin pime��, ettei minunkaan koneeni saa kuvia t�h�n vuoden aikaan.

Ty�olosuhteet Kittil�n piiriss� eli nelj�n kunnan alueella olivat hankalat, matkat olivat pitk�t, tiet huonoja ja miinojen takia liikkuminen oli yh� vaarallista. Kokko kertoi virkamatkoistaan Hanno Ilukselle, joka surkutteli lankonsa tilannetta. H�n ei voinut olla toteamatta hiukan vahingoniloisesti, ett� "omapa on syysi. Kuka k�ski l�hte� syyhytt� saunaan!" Ilus kehotti Kokkoa vaatimaan asianmukaiset taksat niin toimenpiteist� kuin matkoistakin ja kehotti lankoa hakemaan etel�n piiriel�inl��k�rin paikkoja, joita oli runsaasti auki.

Iiskon-Antti N�kk�l�j�rvell� oli P�yrisj�rvell� lehm�, joka jutasi paikalle kes�ksi. Kokko kutsuttiin Muoniosta hoitamaan kantturan sairautta. Matkaa Muoniosta Hettaan oli 80 km, sielt� saman verran jalkapatikassa P�yrisj�rvelle. Kun el�inl��k�ri ehti perille, lehm� oli jo parantunut itsekseen.

Laskeskellessaan kuluja Kokko p��tyi summaan, joka olisi vastannut lehm�� ja paria kuttua. Kokko ei kuitenkaan ottanut sairask�ynnist� maksua, vaan lupauksen saada Antti oppaaksi seuraavan kev��n joutsenen pes�n etsimismatkalle.

Kokon Lapin kirjasta ei tullut satu, vaan l�hes etnografinen romaani katovasta kotasaamelaisuudesta ja h�vi�v�st� el�m�nmuodosta. "Nelj�n tuulen tie" oli aikanaan myyntimenestys, joka samalla leimasi Kokon lappilaiseksi kirjailijaksi ja Lapin asiantuntijaksi.

H�n oli p��tt�nyt j�tt�� kirjailijan ty�n toisen kirjan valmistuttua, mutta mielen per�ll� oli kuitenkin viel� laulujoutsenen kuvaaminen, mik� ei ollut siihen menness� onnistunut. Niinp� Kokko j�i virkaansa hoitamaan tukkimetsiss� loukkaantuneita hevosia ja paikallisten lehm�nkantturoita. Poroja ei pahemmin hoidettu, ehk� joitakin parhaita ajojuhtia.

El�inl��k�rin ty� laajassa piiriss� ja samalla rasittavien kuvausmatkojen tekeminen alkoi kuitenkin vaatia veronsa ik��ntyv�ll� miehell�. Niinp� Kokko haki ja sai vuoden virkavapauden syksyll� 1949. Lupailtiin toistakin vuotta, mutta sit� ei my�nnetty, joten Kokko j�tti virkansa. Se oli osoittautunut verotusj�rjestelm�n takia kannattamattomaksi, koska kirjailijaa verotettiin p��toimen mukaan ja kirjojen, vaikkakin myyntimenestysten, tuotto meni suurimmaksi osaksi verottajalle. Kokko j�tti Kittil�n piiriel�inl��k�rin viran syksyll� 1950.

Yrj� Kokko muistetaan yleens� kahdesta asiasta: Pessi ja Illusia -sadusta ja laulujoutsenen pelastamisesta sukupuuttoon kuolemiselta. Aikanaan Kokko oli kuitenkin kustantajansa WSOY:n myydyimpi� ja luetuimpia kirjailijoita, joka kilpaili suosiossa Mika Waltarin ja V�in� Linnan kanssa. Kokon tuotannosta on nyky��n ainoastaan esikoisteos jatkuvasti esill�. Pessist� ja Illusiasta on tehty lukemattomia dramatisointeja ja satua esitet��n vuosittain monissa teattereissa. Muu Kokon tuotanto on j��nyt entusiastien harrastukseksi. Luonnonvalokuvaajat pit�v�t h�nt� alan pioneerina, luonnonsuojelijat tuntevat h�nen joutsenkirjansa, koiraharrastajat Mollin ja lintumiehet Allin. Ehk� keski-ik�iset Lapin hullut tuntevat Kokon Kokkona, samalla tavalla kuin el�inl��k�ri-Kokon asiakkaat, pelk�ll� sukunimell� ilman epiteettej�. Kokkoon tiivistyi h�nen persoonallisuutensa, kokonainen ihminen, joka oli kirjailija, el�inl��k�ri, valokuvaaja ja luonnonsuojelija.

Kumpi Yrj� Kokko oli enemm�n, el�inl��k�ri vai kirjailija? Mielest�ni h�n oli kumpikin. Kirjailija Kokko sai biologisen maailmankatsomuksensa el�inl��k�ri Kokolta, el�inl��k�ri sai humanistisen ja filantrooppisen el�m�nasenteensa kirjailija Kokolta. Ei heit� voi erottaa. Kuitenkin olisin taipuvainen ajattelemaan, ett� Yrj� Kokko suuntautui jo lapsesta saakka kohti kirjailijan el�m�nteht�v�� ja palasi siihen hoidettuaan rakastamaansa el�inl��k�rin ammattia. Sen h�n joutui j�tt�m��n olosuhteiden pakosta. Oli teht�v� valinta, molempia ei voinut saada.