kunnia – Wikisanakirja (original) (raw)

kunnia (12)

1. jostakin teosta aiheutuva myönteinen maine ja julkinen arvostus
   Hän niitti kunniaa ja mainetta kävelemällä käsillään 30 kilometriä.
2. suosionosoitus tai teko, joka aiheuttaa julkisen arvonannon kaltaista mielihyvää
   Oli suuri kunnia saada kätellä Espanjan kuningasta.
   On ollut kunnia saada palvella teitä.
3. omien tekojen ja vaikuttimien rehellisyys ja siihen perustuva omanarvontunto
   Se oli kova kolaus hänen kunnialleen.
4. kulttuurinen käsite perheen tai suvun arvostuksesta ja "kasvojen pitämisestä"
5. neitsyys (ylätyyliä)

• IPA: /ˈkunːiɑ/
• tavutus: kun‧ni‧a

vanha germaaninen laina[1]

• kunnioitus, arvostus, maine, ylistys

• kunnian kautta

• adjektiivit: kunniakas, kunniaton, kunniallinen

• verbit: kunnioittaa

ammattikunnia,kunnia-asia,kunniajuoksu,kunniajäsen,kunniajäsenyys,kunniakansalainen,kunniakierros,kunniakirja,kunniakkuus,kunniakomppania,kunniakonsuli,kunniakuja,kunniakäynti,kunnialaukaus,kunniamaininta,kunniamarssi,kunniamerkki,kunniamurha,kunnianarkuus,kunnianarvoinen,kunnianarvoisa,kunnianhimo,kunnianhimoinen,kunnianhimoisesti,kunnianimi,kunnianimitys,kunniankipeä,kunnianloukkaus,kunnianosoitus,kunnianteko,kunniantunto,kunniapaikka,kunniapalkinto,kunniaportti,kunniapuheenjohtaja,kunniasana,kunniasija,kunniatohtori,kunniattomasti,kunniatuomioistuin,kunniavahti,kunniavartija,kunniavartio,kunniavartiomies,kunniavelka,kunniavieras,kunniavirka,kunniaväkivalta,sotilaskunnia

• Kunnia meni, mutta maine kasvoi.

• kunnia Kielitoimiston sanakirjassa

• kunnia Suomen etymologisessa sanakirjassa

• Artikkelit 206, 743 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa

1. ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 360. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.