aisti – Wikisanakirja (original) (raw)

Wikipedia

aisti (5)

  1. eliöiden ominaisuus tai kyky havaita aistimillaan ympäristöstä tulevia ja elimistössä syntyviä konkreettisia vaikutuksia, joita voidaan käyttää ympäristön ja oman tilan havaitsemiseen
    Ihmisen aisteja ovat hajuaisti, makuaisti, näkö'aisti, tuntoaisti, kuuloaisti ja tasapainoaisti.
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi aisti aistit
genetiivi aistin aistien(aistein)
partitiivi aistia aisteja
akkusatiivi aisti; aistin aistit
sisäpaikallissijat
inessiivi aistissa aisteissa
elatiivi aistista aisteista
illatiivi aistiin aisteihin
ulkopaikallissijat
adessiivi aistilla aisteilla
ablatiivi aistilta aisteilta
allatiivi aistille aisteille
muut sijamuodot
essiivi aistina aisteina
translatiivi aistiksi aisteiksi
abessiivi aistitta aisteitta
instruktiivi – aistein
komitatiivi – aisteine-+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo aisti-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti- vartalo -

’hajuaistia’ merkitsevästä, _haistaa_-verbin johdoksesta, _haisti_-sanasta todennäköisesti yhdyssanassa *hajuhaisti syntynyt _h_-ton muoto[1]

aistiharha,aistihavainto,aistiherkkä,aisti-ilmavalvonta,aistivamma,aistivaurio,hajuaisti,kuuloaisti,kylkiviiva-aisti,makuaisti,näköaisti,tasapainoaisti,tuntoaisti

aisti

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä aistia

  2. indikatiivin imperfektin yksikön 3. persoonan muoto verbistä aistia

  3. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä aistia

  4. imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä aistia

  5. ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 393. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.