astalo – Wikisanakirja (original) (raw)
astalo (2)
- (oikeustiede) mikä tahansa tilapäisesti lyömäaseena käytetty tylppä esine
Pistooliakin on mahdollista käyttää astalona silloin, kun sitä ei käytetä ampumiseen.
- IPA: /ˈɑst̪ɑlo/
- tavutus: as‧ta‧lo
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | astalo | astalot |
| genetiivi | astalon | astalojenastaloidenastaloitten |
| partitiivi | astaloa | astaloitaastaloja |
| akkusatiivi | astalo; astalon | astalot |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | astalossa | astaloissa |
| elatiivi | astalosta | astaloista |
| illatiivi | astaloon | astaloihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | astalolla | astaloilla |
| ablatiivi | astalolta | astaloilta |
| allatiivi | astalolle | astaloille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | astalona | astaloina |
| translatiivi | astaloksi | astaloiksi |
| abessiivi | astalotta | astaloitta |
| instruktiivi | – | astaloin |
| komitatiivi | – | astaloine-+ omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | astalo- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo | - |
- todennäköisesti venäjäläinen laina ; vrt. muinaisvenäjän ostén (’sauvan tai kepin terävä kärki’; ’terävä keppi, jolla hoputetaan vetoeläimiä’[1])
1. tilapäisesti lyöntiaseena käytetty esine
astalo Kielitoimiston sanakirjassa
- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja 1 A–K. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1992. ISBN 951-717-692-9, ISSN 0355-1768.