asu – Wikisanakirja (original) (raw)

Katso myös: Asu

asu (1)

  1. vaatetus, vaatteista ja asusteista muodostuva kokonaisuus
    Monille puku on asun tärkein osa.
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi asu asut
genetiivi asun asujen
partitiivi asua asuja
akkusatiivi asu; asun asut
sisäpaikallissijat
inessiivi asussa asuissa
elatiivi asusta asuista
illatiivi asuun asuihin
ulkopaikallissijat
adessiivi asulla asuilla
ablatiivi asulta asuilta
allatiivi asulle asuille
muut sijamuodot
essiivi asuna asuina
translatiivi asuksi asuiksi
abessiivi asutta asuitta
instruktiivi – asuin
komitatiivi – asuine-+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo asu-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti- vartalo -

1. vaatteista ja asusteista muodostuva kokonaisuus

englanti: outfit, (vanhahtava) raiment liettua: rūbai ruotsi: dräkt

alusasu,arkiasu,asukokonaisuus,asuroolipeli,edustusasu,helleasu,hiihtoasu,housuasu,ilmiasu,juhla-asu,kevätasu,kieliasu,kirjoitusasu,kotiasu,lenkkeilyasu,muotiasu,naamiaisasu,neuleasu,nykyasu,oloasu,painoasu,peliasu,ranta-asu,retkeilyasu,runoasu,sadeasu,tekstiasu,tennisasu,työasu,uima-asu,ulkoasu,ulkoiluasu,uniasu,uniseksiasu,valeasu,vapaa-ajanasu vierailuasu,virka-asu,voimisteluasu,väliasu,yöasu,äänneasu

asu

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä asua
  2. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä asua
  3. imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä asua

asu

  1. koira

asu

  1. yksikön datiivimuoto sanasta as
  2. yksikön lokatiivimuoto sanasta as
  3. yksikön vokatiivimuoto sanasta as

asu

  1. koira

asu

  1. (taivutusmuoto) aktiivin indikatiivin preesensin konnegaatiomuoto verbistä asuma

  2. imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä asuma

  3. imperatiivin yksikön 2. persoonan konnegaatiomuoto verbistä asuma

  4. ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 334. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.