es – Wikisanakirja (original) (raw)
es
es
es
pronominivartalo e- + latiivinen -s
es-säveliä
es (5)
- (musiikki) alennettu e-sävel (E♭), enharmoninen sävelen dis kanssa
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | es | esit |
| genetiivi | esin | esien(esein) |
| partitiivi | esiä | esejä |
| akkusatiivi | es; esin | esit |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | esissä | eseissä |
| elatiivi | esistä | eseistä |
| illatiivi | esiin | eseihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | esillä | eseillä |
| ablatiivi | esiltä | eseiltä |
| allatiivi | esille | eseille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | esinä | eseinä |
| translatiivi | esiksi | eseiksi |
| abessiivi | esittä | eseittä |
| instruktiivi | – | esein |
| komitatiivi | – | eseine-+ omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | esi- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo | - |
1. alennettu e-sävel
| englanti: E-flat | ruotsi: ess |
|---|
- es Suomen etymologisessa sanakirjassa
es
- indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä ser
es m. (monikko essen)
es
es
- aktiivin indikatiivin preesensin yksikön 2. persoonan muoto verbistä sum
- aktiivin imperatiivin preesensin yksikön 2. persoonan muoto verbistä sum
es
- (persoonapronomini) minä
es esmu eiropietis. – [minä] olen eurooppalainen.
es te dzīvoju – asun täällä
| Sijamuoto | |
|---|---|
| Nominatiivi | es |
| Genetiivi | manis |
| Datiivi | man |
| Akkusatiivi | mani |
| Instrumentaali | mani |
| Lokatiivi | manī |
| Vokatiivi | - |
es
- indikatiivin preesensin yksikön 2. persoonan muoto verbistä être
| Taivutus | |
|---|---|
| nominatiivi | es |
| akkusatiivi | es(refl.) sich |
| datiivi | ihm(refl.) sich |
| genetiivi | seiner(refl.) seiner |
es n.
- (persoonapronomini) se (kun viitataan neutrisukuiseen esineeseen, asiaan tai eläimeen)
Genetiivimuotoa seiner käytetään nykykielessä yhä vähemmän. Se ei ilmaise omistamista, joten sitä ei pidä sekoittaa possessiivipronominiin sein, joka taipuu suvun, luvun ja sijan mukaan.
- ↑ Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjö Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908.