kusta – Wikisanakirja (original) (raw)
kusta
- (interrogatiivinen, taivutusmuoto, vanhahtava) mistä
Ja kuin hän nosti silmänsä, näki hän oudon miehen kaupungin kujalla; ja sanoi vanha mies hänelle: kuhunka sinä tahdot? ja kusta sinä tulet? (Biblia, 1776)
Mistäs tulet, kustas tulet, Poikani iloinen? (Velisurmaaja, Kanteletar)
- kusta Kielitoimiston sanakirjassa
kusta
- (interrogatiivinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
- (indefiniittinen, taivutusmuoto, erittäin vanhahtava) yksikön elatiivimuoto sanasta kuka
kusta
- yksikön partitiivimuoto sanasta kusi
- (arkikieltä) virtsata
- (arkikieltä) epäonnistua, mokata
Kusin ET:n kokeen eilen! - (arkikieltä) olla epäilyttävää, olla vialla
Tämä homma kusee.
Jokin tässä kusee nyt, ja pahasti.
IPA: /ˈkust̪ɑˣ/
tavutus: kus‧ta
substantiivit: kuseminen
kusta muroihin
kusta silmään – huijata
kuin juosten kustu – huolimattomasti tehty
kusta Kielitoimiston sanakirjassa
Artikkeli 612 Suomen viittomakielten verkkosanakirjassa Suvissa
kusta
kusta
kusta
kusta