leima – Wikisanakirja (original) (raw)

Wikipedia

Leima [1]

leima (9)

  1. musteeseen kastetulla muotilla painettu jälki; voidaan käyttää mm. varmentamaan asiakirjan alkuperäisyyttä tai koristeena
  2. puun kuoreen lyöty merkki kaadettavan metsän merkiksi
  3. (kuvaannollisesti) pysyvä jälki; jokin, joka vääjäämättömästi määrää henkilöstä tai muusta saatavan ensivaikutelman; stigma
    Eskolla on epäonnistujan leima, koska hän mokasi ensimmäisen projektinsa niin pahasti.
  4. (puhekieltä) auton katsastus; auton käyttöaika ennen seuraavaa katsastusta
    käyttää leimalla
    puoli vuotta leimaa jäljellä
    Autoa myydessä tuore leima voi olla myyntivaltti. (aamulehti.fi)
  5. (slangia) tatuointi
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi leima leimat
genetiivi leiman leimojen(leimain)
partitiivi leimaa leimoja
akkusatiivi leima; leiman leimat
sisäpaikallissijat
inessiivi leimassa leimoissa
elatiivi leimasta leimoista
illatiivi leimaan leimoihin
ulkopaikallissijat
adessiivi leimalla leimoilla
ablatiivi leimalta leimoilta
allatiivi leimalle leimoille
muut sijamuodot
essiivi leimana leimoina
translatiivi leimaksi leimoiksi
abessiivi leimatta leimoitta
instruktiivi – leimoin
komitatiivi – leimoine-+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo leima-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti- vartalo -

< venäjän kielen клеймо (klejmo)[1]

2. puuhun lyöty merkki

venäjä: клеймо

aikaleima,ensipäivänleima,frankeerausleima,leimaa-antava,leimakirves,leimamerkki,leimavero,lihaleima,nimileima,omaleimainen,omaleimaisuus,paistoleima,postileima,postimaksuleima,päivämääräleima,tarkastusleima,tarkastusleimaus,vakausleima,vesileima,vesileimallinen,virkaleima

  1. ↑ Hakulinen, Lauri: Suomen kielen rakenne ja kehitys, s. 367. Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000 (1978). ISBN 951-45-9221-2.