oja – Wikisanakirja (original) (raw)
Oja
oja (10)
- maahan kaivettu ura pintavesien pois johtamista tai maanalaisen johdon sijoittamista varten
- (murteellinen) puro
- IPA: /ˈojɑ/
- tavutus: o‧ja
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | oja | ojat |
| genetiivi | ojan | ojien(ojain) |
| partitiivi | ojaa | ojia |
| akkusatiivi | oja; ojan | ojat |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | ojassa | ojissa |
| elatiivi | ojasta | ojista |
| illatiivi | ojaan | ojiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | ojalla | ojilla |
| ablatiivi | ojalta | ojilta |
| allatiivi | ojalle | ojille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | ojana | ojina |
| translatiivi | ojaksi | ojiksi |
| abessiivi | ojatta | ojitta |
| instruktiivi | – | ojin |
| komitatiivi | – | ojine-+ omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | oja- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo | - |
Sanan alkuperä on epäselvä. Sen on arveltu olevan jäänne jostakin varhaisemmasta nykyisen Suomen alueella puhutusta kielestä .[1] tarkenna
verbit: ojittaa
avo-oja,kaapelioja,katuoja,kuivatusoja,laskuoja,ojaanajo,oja-aura,ojajyrsin,ojakellukka,ojakärsämö,ojalapio,ojanpenkka,ojanpiennar,ojapiilu,ojanvarsi,ojavalo,salaoja
oja
mahdollisesti johdos samasta kantasanasta kuin sana voog, jossa g:n astevaihtelumuutos vartalossa; sana on lähisukukielissä.[2]
oja Eesti Keele Instituutin viro–suomi-sanakirjassa (viroksi)
oja sanastossa [PSV] Eesti keele põhisõnavara sõnastik (viroksi)
- ↑ Lari Kotilainen: Kielen elämä. Suomen kieli eilisestä huomiseen, s. 21. Helsinki: Siltala, 2016. ISBN 978-952-234-367-3.
- ↑ Eesti Keele Instituut: Eesti etümoloogiasõnaraamat 2012. Tallinna: Eesti Keele Sihtasutus.