pusu – Wikisanakirja (original) (raw)
Pusu
pusu (1)
- (arkikieltä) suudelma
- IPA: /ˈpusu/
- tavutus: pu‧su
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | pusu | pusut |
| genetiivi | pusun | pusujen |
| partitiivi | pusua | pusuja |
| akkusatiivi | pusu; pusun | pusut |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | pusussa | pusuissa |
| elatiivi | pususta | pusuista |
| illatiivi | pusuun | pusuihin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | pusulla | pusuilla |
| ablatiivi | pusulta | pusuilta |
| allatiivi | pusulle | pusuille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | pusuna | pusuina |
| translatiivi | pusuksi | pusuiksi |
| abessiivi | pusutta | pusuitta |
| instruktiivi | – | pusuin |
| komitatiivi | – | pusuine-+ omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | pusu- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo | - |
Sana on laina ruotsin sanasta puss, suukko. Suomen kirjakielessä sana esiintyi ensi kerran 1859 valmistuneessa tieteellisessä tutkimuksessa.[1]
pusu
- yksikön akkusatiivimuoto sanasta pusa
pusu
yksikön akkusatiivimuoto sanasta pusa
↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 981–982. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.