reunus – Wikisanakirja (original) (raw)
reunus (39)
- jotakin asiaa tai esinettä reunustava jossakin olomuodossa oleva osa tai rakenne, reunusta
Katon reunus - kehys, kehystä
- IPA: /ˈreu̯nus/, ['re̞u̯.nus̠]
- tavutus: reu‧nus
| Taivutus | ||
|---|---|---|
| sijamuoto | yksikkö | monikko |
| kieliopilliset sijamuodot | ||
| nominatiivi | reunus | reunukset |
| genetiivi | reunuksen | reunustenreunuksien |
| partitiivi | reunusta | reunuksia |
| akkusatiivi | reunus; reunuksen | reunukset |
| sisäpaikallissijat | ||
| inessiivi | reunuksessa | reunuksissa |
| elatiivi | reunuksesta | reunuksista |
| illatiivi | reunukseen | reunuksiin |
| ulkopaikallissijat | ||
| adessiivi | reunuksella | reunuksilla |
| ablatiivi | reunukselta | reunuksilta |
| allatiivi | reunukselle | reunuksille |
| muut sijamuodot | ||
| essiivi | reunuksena | reunuksina |
| translatiivi | reunukseksi | reunuksiksi |
| abessiivi | reunuksetta | reunuksitta |
| instruktiivi | – | reunuksin |
| komitatiivi | – | reunuksine-+ omistusliite |
| vartalot | ||
| vokaalivartalo | reunukse- | |
| heikko vartalo | - | |
| vahva vartalo | - | |
| konsonantti- vartalo | reunus- |
- ↑ Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja R–Ö. Helsinki: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ja Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000. ISBN 951-717-712-7, ISSN 0355-1768. Hakusana reuna.