vaan – Wikisanakirja (original) (raw)

vaan

1. (rinnastuskonjunktio) ilmaisee vastakohtaisuutta tai edellä kerrotusta poikkeavuutta
   Matkanteko ei silti nopeutunut, vaan päinvastoin hidastui.
   Sovintoon ei päästy, vaan tilanne kärjistyi entisestään.
   En minä vaan hän.
2. (murteellinen) ilmaisee rajausta juuri mainittuun: mutta
   Mene käväisemään siellä, vaan älä jää sinne kovin pitkäksi aikaa!

• IPA: /ˈʋɑːn/
• tavutus: vaan

vaan

1. (puhekieltä) vain
   Me käveltiin vaan vähän matkaa.
2. (puhekieltä) imperatiivisen verbin yhteydessä ilmaisee vaatimusta tai suostumusta, kieltolauseessa kieltoa: vain
   Lähde vaan kalppimaan siitä, jätkä!
   Syö pois vaan äläkä kursaile!
   Älä vaan lue venäläisiä nettilehtiä, ettet saa sieltä disinformaatiota!

• Kahta kokonaista päälausetta erottaessaan vaan-sanan edelle tulee aina pilkku.

• Kun vaan-sanalla alkava jakso ei ole kokonainen päälause, pilkkua ei tarvitse, mutta sitä voidaan käyttää.

• sanan alkuperästä on useita vaihtoehtoisia selityksiä ja se liittyy läheisesti _vain_-sanaan. Kummankin sanan merkityksen kehitys on lähtenyt adverbista, joka on merkinnyt ’ainoastaan’. Lauseen en syö, vaan juon merkitys on siten ollut jotakin sellaista kuin ’en syö; ainoastaan juon’ > ’en syö, sen sijaan juon’.[1]

Erään teorian mukaan sana olisi yksikön instruktiivi _vaka_-sanasta.[2]

Toisen selityksen mukaan se on yksikön instruktiivi _vaja_-sanasta, jolloin samoissa yhteyksissä esiintyvä _vain_-sana olisi mahdollista tulkita saman sanan monikon instruktiiviksi.[3]

Kolmannen selityksen mukaan sana on _vaiva_-sanan epäsäännöllinen ja lyhentynyt instruktiivi.[4]

Neljännen vaihtoehdon mukaan sana on keskiaikainen germaaninen laina, esimerkiksi keskialasaksan sanas­ta wan (’vain, ainoastaan; paitsi, lukuun ottamatta; mutta, vaan; toki’).[5]

Mahdollista on myös, että sanassa yhdistyy useita eri alkuperää olevia muotoja.[6]

• (rajaus juuri mainittuun, yleiskieltä) mutta

• vaan Kielitoimiston sanakirjassa

1. ↑ Hakulinen, Lauri: Luennot suomen kielen partikkeleista. Toimittaneet Yrjö Lauranto ja Tapani Lehtinen. Helsinki: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 1999. ISBN 951-45-88908.
2. ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
3. ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
4. ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
5. ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
6. ↑ Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja. Juva: WS Bookwell, 2004. ISBN 951-0-27108-X.