vaari – Wikisanakirja (original) (raw)

vaari (5)

  1. isän isä
  2. äidin isä
  3. (arkikieltä) iäkäs mies
Taivutus
sijamuoto yksikkö monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi vaari vaarit
genetiivi vaarin vaarien(vaarein)
partitiivi vaaria vaareja
akkusatiivi vaari; vaarin vaarit
sisäpaikallissijat
inessiivi vaarissa vaareissa
elatiivi vaarista vaareista
illatiivi vaariin vaareihin
ulkopaikallissijat
adessiivi vaarilla vaareilla
ablatiivi vaarilta vaareilta
allatiivi vaarille vaareille
muut sijamuodot
essiivi vaarina vaareina
translatiivi vaariksi vaareiksi
abessiivi vaaritta vaareitta
instruktiivi – vaarein
komitatiivi – vaareine-+ omistusliite
vartalot
vokaalivartalo vaari-
heikko vartalo -
vahva vartalo -
konsonantti- vartalo -

Isoisää merkitsevänä sanana vaari on laina ruotsin sanasta far, joka merkitsee isää ja on lyhentymä sanasta fader. Se on vanha indoeurooppalainen sana, joka pohjautuu latinan sanaan pater, isä.[1] Asun faari ensimmäinen kirjallinen maininta on vuodelta 1544 Mikael Agricolan Rucouskiriassa ja asun vaari 1786 Christfrid Gananderin sanakirjassa.[2]

1. isän isä

englanti: grandpa, grandfather latina: avus m. ranska: papy m. ruotsi: farfar tšekki: děda m. venäjä: дед m., дедушка m.

syytinkivaari,teräsvaari,vaarinkaktus,vaarinkukka

vaari (5)

  1. huomio

Sanaa käytetään lähes yksinomaan idiomeissa. Muoto vaarin käyttäytyy joskus taipumattoman sanan tavoin, esim. "ei ottanut vaarin varoituksesta".

Huomiota merkitsevänä sanonnassa ottaa vaari(n) oleva sana on lainaa ruotsin _var(a)_-sanasta. Sanontaa vastaavat ruotsin sanonnat ta vara på något, ottaa huomioon ja hålla var på något, pitää silmällä.[1] Vanhimmat kirjalliset merkinnät sanasta ovat 1540-luvun käsikirjoituksissa ja 1544 ilmestyneessä Mikael Agricolan Rucouskiriassa.[2]

  1. 1 2 Häkkinen, Kaisa: Nykysuomen etymologinen sanakirja, s. 1423–1424. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-27108-X.
  2. 1 2 Jussila, Raimo: Vanhat sanat: vanhan kirjasuomen ensiesiintymiä, s. 288. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura: Kotimaisten kielten tutkimuskeskus, 1998. ISBN 951-746-008-2.