vyöhyke – Wikisanakirja (original) (raw)

vyöhyke (48-A)

1. ominaisuuksien, käyttötarkoituksen, hallinnoinnin tms. mukaan määritelty jotenkin rajallinen alue, seutu, sektori tai pinta
2. (geometria) kahden yhdensuuntaisen erisuuren ympyrän pallon pinnasta rajoittama osa

• IPA: /ˈʋyø̯hykeˣ/
• tavutus: vyö‧hy‧ke

vyö + -ke; ”hy” on sanavartalon kaksitavuiseksi tekevää lisäainesta[1]; käytössä 1800-luvun puolivälistä[2]

alue,kalotti,pinta,seutu,sektori,tropiikki,vyö

• adjektiivit: vyöhykkeinen

aikavyöhyke,arovyöhyke,asteroidivyöhyke,havumetsävyöhyke,ilmastovyöhyke,kalastusvyöhyke,kasvillisuusvyöhyke,koivuvyöhyke,lehmusvyöhyke,lehtimetsävyöhyke,maanjäristysvyöhyke,miehitysvyöhyke,mineraalivyöhyke,pasaativyöhyke,puistovyöhyke,puskurivyöhyke,rajavyöhyke,rantavyöhyke,ruhjevyöhyke,suojametsävyöhyke,suojavyöhyke,säteilyvyöhyke,talousvyöhyke,tammivyöhyke,tundravyöhyke,tunturivyöhyke,tuulivyöhyke,vaahteravyöhyke,vaaravyöhyke,valastusvyöhyke,vihervyöhyke,viljelyvyöhyke,vyöhykeaika,vyöhykehakkuu,vyöhykejako,vyöhykeraja,vyöhyketerapia,ympäristövyöhyke

• vyöhyke Kielitoimiston sanakirjassa
• vyöhyke Tieteen termipankissa

1. ↑ Ison suomen kieliopin verkkoversio: § 159 Äännevaihtelu kantavartalossa: esimerkkejä
2. ↑ Raija Lehtinen: Hyödykkeet ja haitakkeet. Muotokuvaa ‑ke-johtimisista sanoista. Kielikello, 1991, nro 1. Artikkelin verkkoversio.