Kielelliset käytänteet Kymenlaakson alueen logistiikkayrityksissä (original) (raw)

Opaskirjojen kieli ikkunana suomalaiseen parisuhteeseen

1999

Julkaistu oikeudenhaltijoiden luvalla. Ei saa kopioida, levittää tai saattaa muuten yleisön saataviin ilman eri lupaa. Ei saa tallentaa pysyvästi omalle tietokoneelle. Opiskelua, opettamista ja tutkimusta varten saa tulostaa omaan käyttöön muutamia kappaleita.

Kotimaisten kielten keskuksen itämerensuomalaiset aineistot

Uralica Helsingiensia

2. Mur teita ja nimistöä Suomen murteiden sana-arkistoa (SMSA) alettiin kartuttaa 1900lu vun alussa Suomen murteiden sanakirjan toimitustyötä silmällä pitäen. Keruutyön taustalla on E. N. Setälän sanakirjaohjelma vuodelta 1896. Keruista huolehti alkuun Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, vuosina 1916−1924 Suomen kielen sanakirjaosakeyhtiö ja vuosina 1924−1976 Sanakirjasäätiö, jolta kokoelmat siirtyivät Kotukselle. Murresanastoa ovat tallettaneet koulutettujen kerääjien ohella merkittävissä määrin myös maallikkokirjeenvaihtajat, jotka ovat vas tanneet lehdissä, erityisesti vuosina 1927-1990 julkaistussa Sanastajassa, esitettyihin kyselyihin. Myös murteenkeruukilpailuja on järjes tetty. Suomen murteiden sanakirjan tavoitteena on 1900luvun alun kielimuodon kuvaus, joten arkiston sanaaineistoa ei enää kartuteta vaan nykymurteita tallennetaan muihin kokoelmiin. Painettuna murre sanakirjasta on ilmestynyt kahdeksan osaa, ja nykyisin sanakirja on siirtynyt ilmestymään verkossa. Sanakirjassa arkistoon kerätyt tiedot ovat toimitettuina helposti ja tiiviisti käytettävissä osin painettuna, osin osoitteessa ‹http://kaino.kotus.fi/sms/›-jossa vuonna 2019 on saatavissa sanaväli a-lysmä. Murrearkiston pääkokoelmassa, jossa kaikki sanaliput ovat aakkos järjestyksessä, on reilut 8 miljoonaa sanalippua n. 350 000 eri sanasta. Pelkästään murteissa esiintyvän sanaston lisäksi mukana on runsaasti myös murteille ja yleiskielelle yhteistä sanastoa. Arkistossa on myös sanaston erilliskokoelmia ja muita murteisiin liittyviä doku mentteja. Aiemmin murrearkistoon kuului myös noin 1,5 miljoonan sananparren kokoelma, jonka ylioppilasosakunnat ovat keräyttäneet 1930luvulla. Kotus luovutti sananparsikokoelman vuonna 2016 Kansallis arkistolle, joka on digitoinut kokoelman ja avannut sen verkossa vapaasti käytettäväksi osoitteessa ‹http://digi.narc.fi/digi/ dosearch.ka?sartun=385077.KA›. Murrearkiston sanalippuja ei ole ainakaan toistaiseksi digitoitu lukuun ottamatta osaa valokuvia ja piirroksia sisältävistä sana lipuista. Sen sijaan kerääjä ja vastaajakortistot ovat käytettävissä myös sähköi sinä. Hiljan on skannattu kuvamuotoon myös laaja synonyymi kortisto, jonka avulla voi selvittää, mitä eri ilmauk sia murteissa käytetään. Ar kistohan on järjestetty nimenomaan hakusanoittain eikä käsitteittäin, eli

Luokanopettajaopiskelijat ja kielioppi

Kieli, koulutus ja yhteiskunta : Kielikoulutuspolitiikan verkoston verkkolehti, 2014

Tulevien perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden luonnoksessa (OPS16) korostuvat kielitietoisuus ja entistä laajemmin ymmärretyt tekstitaidot, joita ehdotuksessa kutsutaan monilukutaidoksi. Perustan tekstitaidoille luovat luokanopettajat, jotka opettavat valtaosan äidinkielen perusopetuksesta. Mitä tämä opetussuunnitelman uusi suunta tarkoittaa luokanopettajaopiskelijoiden kannalta? Nykyisissäkin opetussuunnitelman perusteissa (POPS 2004) äidinkielen ja kirjallisuuden oppiaineessa tekstitaidot painottuvat: kielen rakenteiden tarkastelusta on siirrytty kohti merkityksen ja käytön näkökulmaa. Sanaa kielioppi ei mainita kertaakaan, vaikka kieliopillisuudesta puhutaankin useaan otteeseen ja vaikka tuo ilmeisen pelottava sana esiintyy muiden kielten osioissa. Tätä kirjoitettaessa uuden suunnitelman luonnoksesta puuttuvat vielä oppiainekohtaiset sisällöt, mutta yleisessä osassa näkyy entistä vahvemmin trendi kohti kielen merkityksen ja käytön korostusta, mikä tarkoittaa uutta pohdintaa myös luokanopettajakoulutukseen. Kielioppi isänmaan asialla Kieliopin opettamiseen liittyvissä keskusteluissa on aina puhuttu yllättävän paljon aivan muista kuin puhtaasti kielitieteellisistä tai kielididaktisista asioista (Cameron 1995; Lefstein 2009). Kielioppi näyttäytyy sekä maallikoiden että kasvatuksen asiantuntijoiden koulutusdiskursseissa vahvasti ideologisena ja poliittisena kysymyksenä. Äidinkielen opetuksen alkuvaiheessa kieliopin opettamista pidettiin keskeisenä kansallisen heräämisen ja herättämisen välineenä (Koskinen 1988). Kieliopin opettaminen koettiin kasvattajien isänmaalliseksi tehtäväksi, se oli "velvollisuudentuntoisten, moraalisten opettajien kutsumustyö" (Mäkinen 1972, 97). Deborah Cameronin (1995, 78-115) mukaan brittiläisessä koulutuskeskustelussa kieliopin opetuksen vähentäminen on aina aiheuttanut suorastaan paniikkia: monille kielioppi symboloi vanhaa hyvää aikaa, jolloin imperiumi vielä oli voimissaan eikä kansallista identiteettiä horjuttanut globalisaatio tai postmoderni ajattelu. Myös Olli Jalosen Poikakirjassa (2010) kieliopin opiskelu edustaa tiukkaa kuria, järjestystä, moraalia ja isänmaallista uhoa, joita opettaja yrittää oppilaisiinsa ajaa. Kuten usein on todettu, keskustelun kieliopin merkityksestä kouluopetuksessa tekee vaikeaksi se, että termi kielioppi ymmärretään eri tavoin (esim. Kulju 2012). Maria Vilkuna (2006) nimeää termille kolme päätulkintaa: