Vaikuttaminen – Linnankoski-seura (original) (raw)

Yhdistyksen tarkoitus

Seuran tarkoituksena on kirjailija Johannes Linnankosken ( Vihtori Peltonen ) muiston ja elämäntyön vaaliminen ja erityisesti suomenkielisten kulttuuriharrastusten ylläpitäminen ja syventäminen sekä ”eri kansankerrosten lähentäminen toisiinsa Porvoossa ja sen lähiympäristössä”. Tätä tarkoitustaan seura toteuttaa järjestämällä juhla-, kokous-, esitelmä-, keskustelu-, tutustumis- ym. kulttuuritilaisuuksia sekä jakamalla julkisia tunnustuspalkintoja. Huomattavimmat vuosittaiset tapahtumat ovat v. 2011 aloitettu Linnankosken patsaan lakitus Johannes Linnankosken aukiolla kaupunginpuistossa ennen vappua ja Linnankoski-matinea yleensä lokakuussa Linnankosken lukiossa. Seura jakaa stipendejä Linnankosken lukion ja Askolan lukion ylioppilaille ja myöntää matineassaan vuosittain Linnankoski-mitalin/mitaleja. Linnankosken patsaat Porvoon kaupunginpuistossa ja Askolan kunnantalon edessä kukitetaan Linnankosken syntymäpäivänä 18.10. joka syksy. Linnankosken syntymästä tulee 18.10.2019 150 vuotta eli vuosi 2019 on juhla- ja merkkivuosi. Pääjuhla ja 123-vuotismatinea on Linnankosken lukiossa 27.10. Askolassa vuoden pääjuhla on 20.10. Linnankosken kuolemasta tuli 100 vuotta v. 2013. Merkkivuonna seura sai ponnisteluillaan mm. kunnostettua Linnankosken patsaan ympäristön Porvoon kaupunginpuistossa ja uuden Johannes Linnankosken aukion. Linnankoski-seuran jäseneksi voi päästä jokainen Suomen kansalainen, jonka johtokunta hyväksyy jäseneksi. Seurassa on reilut 60 jäsentä.

Historia

Johannes Linnankoski

Vihtori Peltosen – Johannes Linnankosken lapsuus ja nuoruus

Vihtori Peltonen, nimi merkitty kirkonkirjoihin Johan Viktor, oli Maria ja Juho Peltosen nuorin poika. Hän syntyi 18.10.1869 Askolan Vakkolan kylässä ns. Terehtöörin talossa. Perheeseen syntyi seitsemän lasta, joista neljä poikaa kasvoi aikuiseksi (Juho, Heikki, Erkki ja Vihtori).

Perhe toimi vuokraviljelijöinä Maria Peltosen kotitilalla. Toimeentulo tuli pienehköistä pelloista, lisätuloja saatiin sahaamalla metsästä lankkuja myytäväksi sekä viinanpoltosta. Vuokra-aika päättyi Vihtorin syntymän aikoihin ja se kiristi perheen toimeentuloa. Vaikka perheen toimeentulo oli niukkaa ja sitä paikkailtiin tilapäistöillä uittotöissä hengen ja hengellisyyden alueella Peltosen ahtaassa saunakamarissa elettiin edistyksellistä elämää. Tämä ulottui myös lapsiin: jo ennen rippikouluikää jokainen heistä oli lukenut Raamatun kannesta kanteen.

Vihtori oli lapsena toimelias poika. Kun vanhemmat talviaikaan kielsivät mäenlaskun Vakkolan virtaavaan koskeen eivätkä antaneet Vihtorille suksia, poika teki laudasta jonkinlaiset hiihtimet, joilla hän sitten lasketteli vanhempiensa kauhuksi. Hän oli käsistään muutenkin aikaansaapa, teki saappaat ja ompeli takin, kun niitä ei ollut muuten saatavilla.

Koulunkäynnin aloittaminen oli tuskallista Vihtorille ja isä joutui asettamaan pojalle kaksi vaihtoehtoa: joko mennä kouluun tai lähteä kerjuupussi olalla maantielle – muuten yhtä alastomana kuin oli maailmaan syntynytkin. Vihtori oli jo valitsemassa tätä tietä mutta äiti sai lopulta naapuritytön avulla Vihtorin suostuteltua aloittamaan kansakoulun. Alkuun päästyään hän viihtyi koulussa erinomaisesti ja hänestä tuli pian mallioppilas ja opettajan erityinen suosikki.

Vihtorilla oli hyvä ulosanti ja hänen esiintymisensä oli reipasta ja selkää. Viiden vuoden kansakoulun jälkeen päättötodistuksessa joka on päivätty toukokuulle 1882, kahdeksassa oppiaineessa oli neljä kymppiä: uskonnossa, äidinkielessä, kirjoittamisessa ja laulussa.

Kun Vihtori oli 13-vuotias, kynä vaihtui lapioon, kirveeseen ja uittokeksiin mutta raskas ruumiillinen työ ei pystynyt tukahduttamaan luku-ja kirjoitusharrastusta. Vanhempi Erkki-veli ja naapuriin muuttanut nahkuri Kaarlo Aalto avasivat uusia näkökulmia tiedonhaluiselle Vihtorille. Iltaisin Vihtori luki ääneen Suometarta nahkurin verstaassa ja siitä virisi vilkkaita keskusteluja. Aalto oli Vihtoria 20 vuotta vanhempi, Venäjällä ammattiopissa ollut ja tilannut jo Venäjän vuosien aikana Suometarta. Hänen snellmanilaisuutensa ei kuitenkaan sytyttänyt vakkolalaisia, jotka eivät osanneet ajatella asioita kotikylän näköpiiriä pidemmälle. Tiedonhaluisesta Vihtorista tuli Aallon yksityisoppilas.

Vihtori luki kaiken mitä kyläkirjastosta sai käsiinsä ja keskustelut nahkuri Aallon kanssa laajenivat. Lempilukemista olivat Topeliuksen Maamme-kirja, Kalevala ja isän kaupungista tuliaisiksi ostama kuvitettu lyhennelmä itämaisesta satukokoelmasta Tuhatyksi yötä. Maamme-kirjan osio runoilijoista ja taidemiehistä sekä Kalevala kansallisuusaatteeseen liittyen, osoittivat suuntaa Vihtori Peltosen tulevalle elämäntyölle.

Vuonna 1887, 18-vuotias Vihtori alkoi kirjoittaa Suomettareen. Hänen ensimmäinen kirjoitelmansa Kirje Askolasta koski Mäntsälän tuomiokunnan valtiopäivävaaleja ja siinä kielipoliittiset epäkohdat ja ristiriidat tulivat esille. Kaarlo Aalto oli kirjoitelman henkinen isä mutta Vihtori pani sen paperille. Kirjeen oli allekirjoittanut nimimerkki Nuori kynä.

Vihtorin ensimmäiset kirjoitukset olivat runoja, jotka hän kirjoitti 15-vuotiaana Runojen kirjoittaminen ei ollut Vihtorille helppoa. Helpottaakseen luomistaan Vihtori yritti kirjoittaa alkoholin voimalla ja tuotti kaupungista puoli pulloa konjakkia. Viina ei helpottanut kirjoittamista ja pullon tyhjennyttyä seurauksena oli vain ankara kipu ja pahoinvointi. Itsekritiikki suuntasi Vihtori Peltosen kirjoittamisen runoudesta proosaan.

Maalaispojan arki oli työntäyteistä ja vaihteli vuodenaikojen mukaan, talvella tukinkaadossa ja kesällä uitossa Porvoonjoella. Vihtori oli 190 cm pitkä riuska ja voimakas nuorimies jolle tukinuitto tulevaisuuden kannalta oli antoisinta. Siinä hän pääsi kuulemaan miesporukan tarinointia. Hän oli myös vannoutunut tupakkamies, joka vastasi isälleen tämän moittiessa Vihtoria liian kalliiden savukkeiden polttamisesta: Älä välitä, pane sinäkin niitä palaamaan, minä lähden tästä kohta kaupunkiin ja rupean herraksi.

Peltosen neljä veljestä viihtyivät hyvin yhdessä. Vapaa-ajalla heillä oli itsekasvatusohjelma, johon kuului sekä henkisiä että fyysisiä harjoitteita, erilaisia kilpailuja ja voimainkoitoksia mutta myös henkisiä pohdintoja ja mittelöitä kuten puheenpitoharjoituksia.
Uusi koti rakennettiin perheen omin voimin. Vihtori ei enää kauaa viihtynyt kotona mutta ennätti kuitenkin Niemenpellon kamarissa ja lähistöllä kasvavan harvinaisen suuren ja tuuhean männyn alla kesäiltoina kirjoittaa muutamia kirjallisia harjoituksiaan.

Uusi koti rakennettiin perheen omin voimin. Vihtori ei enää kauaa viihtynyt kotona mutta ennätti kuitenkin Niemenpellon kamarissa ja lähistöllä kasvavan harvinaisen suuren ja tuuhean männyn alla kesäiltoina kirjoittaa muutamia kirjallisia harjoituksiaan.

Linnankosken lukio

Vihtori Peltonen, Porvoon Suomalaisen Yhteiskoulun puolestapuhuja

Uusimaa-lehdessä oli keväällä 1895 päätoimittaja Peltosen kirjoitus, jossa tämä vaati suomenkielisen oppikoulun perustamista tyttöjä ja poikia varten. Tämä säikäytti Porvoon ruotsinkieliset vaarantamalla heidän mielestään Porvoon historiallisen, ruotsinkielisen lyseon aseman. Niinpä muun muassa Borgåbladet kirjoitti: ”On tarpeetonta saattaa opintielle nuorukaisia, joilta puuttuu henkisiä ja taloudellisia edellytyksiä siihen.”
Vastuksista huolimatta ja maakunnan suomenkielisen väestön tukemana Porvoon Suomalainen Yhteiskoulu aloitti toimintansa jo saman vuoden syyskuun 10. päivänä, kun 15 poikaa ja 8 tyttöä lähti jatkamaan Kirkkokadulla ns. Heimanin talossa opintietään. Syyskuun 27. päivänä 1895 senaatilta saatiin lupa perustaa Porvooseen kahdeksanluokkainen suomenkielinen yhteiskoulu.

Oman koulutalon tarve oli suuri, joten ympäröivien kuntien puuhamiehet alkoivat pystyttää Piispankadun varrelta lunastetulle tontille lahjoitushirsistä arkkitehti J.Westerlundin laatimien piirustusten mukaista rakennusta, jossa koulutyö voitiinkin aloittaa jo syksyllä 1896. Nykyisen koulurakennuksen seinässä on taiteilija Heikki Varjan veistämä pronssinen korkokuva, joka kertoo tukkien uitosta rakennusmateriaaliksi ja uuden, uljaan koulutalon noususta.
Ensimmäiset ylioppilaskokelaat saivat koulusta päästötodistuksensa vuoden 1903 keväällä. Koulu jatkoi toimintaansa yksityiskouluna kamppaillen jatkuvasti talousvaikeuksien kanssa. Sen oppilasmäärä kuitenkin kasvoi vuosi vuodelta ja tilanahtaus lisääntyi. Kaikesta huolimatta koulurakennukseen saatiin parannuksia ja osittainen toinen kerros vasta vuonna 1920.

Ratkaisuna talousvaikeuksille nähtiin mahdollisuus siirtää koulu valtion huostaan. Vihdoin elokuussa 1924 Eduskunta antoi asetuksen, jonka mukaan koulun viisi ensimmäistä luokkaa otettiin valtion haltuun. Seuraavana vuonna siirtyivät myös rakennus ja tontti valtiolle. Lukioluokat, joita nimitettiin jatkoluokiksi, jäivät vielä yksityisiksi, mutta keväällä 1930 nekin siirtyivät vähitellen valtion hallintaan. Porvoon yhteislyseo (PYL) oli syntynyt.
Vetoisa, kylmä, ahdas ja huonokuntoinen koulutalo syttyi vuoden 1950 kovana pakkastalvena joulukuussa tuleen ja tuli tuhosi sen kokonaisuudessaan. Yhtenä syynä palon syttymiseen oli, että vahtimestari oli pannut rehtorin kanslian uuniin tavallista enemmän koivuhalkoja, sillä rehtorin rouva oli kertonut tarvitsevansa koivuntuhkaa lipeäkalan valmistukseen. Oppilaiden pakkoloma jäi kuitenkin vain kolmen päivän mittaiseksi, minkä jälkeen opetustiloja saatiin järjestettyä eri puolilta kaupunkia ja kevään ylioppilaskirjoitukset pidettiin valtuuston istuntosalissa.

Marraskuun 7. päivänä 1953 vihittiin uusi kivinen koulurakennus, joka on edelleen käytössä, mutta se on läpikäynyt useita saneerauksia ja täydellisen remontin vuosina 2017-2018. Tosin koulutoimi on vuosien varrella muuttunut niin, että peruskoulujärjestelmään Porvoossa siirryttäessä vuonna 1975 vanha Porvoon yhteislyseo lakkasi olemasta ja rakennuksessa alkoivat toimia vain lukioluokat. Koulun nimeksi otettiin sen perustajan kirjailijanimi. Syntyi Linnankosken lukio (LILU), yksi maamme suurimmista lukioista, jonka oppilasmäärä on ollut 600 opiskelijan molemmin puolin.
Toimintansa aikana Porvoon Suomalaisesta Yhteiskoulusta ja Porvoon yhteislyseosta moni opiskelija on lähtenyt keskikoulun jälkeen työelämään tai jatko-opintoihin pätevien ja innokkaiden opettajien valmentamana. Näistä opinahjoista ja myös Linnankosken lukiosta on valmistunut valtava joukko ylioppilaita. Tuhansiin nousee niiden nuorten määrä, jotka ovat saaneet painaa valkolakin päähänsä ja lähteneet rikastuttamaan Suomen talouselämää ja kulttuuria. Turhaan ei Vihtori Peltonen – Johannes Linnankoski kirjoittanut: ”Me tiedämme, että innostuksemme ei ollut hetken virvatulta, tiedämme että koulu on samaa lihaa ja verta kuin me itse, että työ sen eteen on tulevaisuuden työtä, joka kantaa tulevaisuuden viljaa, ennen kaikkea tiedämme, että tämän koulun juuret ovat kansan syvien rivien sydämessä. Ja senkin tiedämme, että kun perustus on vankka, silloin rakennus seisoo.”

Uusimaa-lehti

Uusimaan perustaminen

Sanomalehden perustaminen oli 1800-lopulla paitsi suomalaiskansallinen valistushanke myös taloudellinen afääri, minkä ensimmäinen päätoimittaja Vihtori Peltonen hyvin ymmärsi. Tämä käy ilmi siinä, että hänen omalla agendallaan kärkisijoilla olivat Uusimaan ja yhteiskoulun perustamisen lisäksi Kansallisosakepankin ja kansallisen kauppaliikkeen perustaminen Porvooseen.

Suomenkielisen maakuntalehden tarve ymmärrettiin Uudellamaalla hyvin, sillä lähimmät sellaiset ilmestyivät Kotkassa ja Heinolassa. Maakunnan miehet kävivät ensimmäisen kerran lehden varsinaisen perustajan, kustantaja Werner Söderströmin puheilla lehtiasiassa vuonna 1988. Asia tuli ajankohtaiseksi uudelleen 1894, jolloin Söderströmillä oli sopiva henkilö lehden toimittajaksi, kustannusvirkailija Peltonen.

Uusimaan perustamiseksi pidettiin Porvoon Seurahuoneella 1894 kaksi kokousta, syyskuun 12. ja lokakuun 15. päivänä, jolloin pidettiin lehtiyhtiön perustava kokous. Peltonen kunnostautui perustamisvaiheessa osakkeiden myynnissä, sillä 15 markan hintaisia osakkeita merkittiin yli tavoitteen.

Osakkeiden merkitsijöiden joukossa oli nousevaa suomalaista eliittiä, kuten J. K. Paasikivi ja J. R. Danielsson-Kalmari. Osakkeita myytiin koko Uudellemaalle ja lehteäkin tilattiin aina Lohjalle ja Iittiin asti.

Lehden näytenumero ilmestyi 8.12.1894 ja seuraavan vuoden alussa se ilmestyi kahdesti viikossa. Peltonen jätti päätoimittajan tehtävät vuonna 1899. Silloin lehden levikki oli yli 6000 kappaletta johon päästiin uudelleen vasta 1960-luvulla.